"Kuinka täällä on pimeää kaikkialla", sanoi hän. Mutta kohta sen jälkeen kaatui hän alas penkille kuin kuollut.
"Gunilla!… Jo valkenee, nyt näen valoa. Oi, mikä kirkkaus!" huudahti hän säteilevin kasvoin, ja pakeneva sielu salli hänen viedä hautaan onnellisen tunteen siitä…
Koko Suomi suri häntä.
Mutta Ruotsiinkin levisi hämmennys ja levottomuus. Sellainen surusanoma saattoi tosiaankin herättää levottomuutta tulevaisuuteen nähden. Nyt ei enää tarmokas, luotettava ja valpas Erik Turenpoika ollut puolustamassa itärajaa ja pitämässä yllä epävarmaa, usein keskeytettyä rauhan työtä.
8.
NAISEN VOIMA.
Valtaneuvostossa istui, harvoilla poikkeuksilla, ainoastaan rauhanystäviä. Ne, jotka kuuluivat Svante Niilonpojan puolueeseen, eivät voineet saada tahtoaan voimaan, ja niin täytyi heidän sallia, että laadittiin kokonainen joukko syytteitä valtionhoitajaa vastaan. Nämä yhdistettiin avoimiin kirjeihin, joista yksi toimitettiin valtionhoitajalle ja toiset lähetettiin kaikkiin maakuntiin ja yksi Tukholman kaupungille.
Svante Niilonpoika vastasi muutamain päivien kuluttua, että hän tahtoi vastata asianomaisille tuomareille, ja jos nämä ja valtaneuvosto niin vaativat, oli hän taipuvainen jättämään päämiehyytensä neuvoston käsiin.
Mutta kohta sen jälkeen pyysi Tukholman kaupungin porvaristo pääsyä valtionhoitajan puheille ja rukoili, että hän heidän ja maan tähden tahtoisi pitää hallituksen käsissään.
Kauppakaupunkien miehet ja lähinnä asuva rahvaskin lähetti hartaita pyyntöjä, että herra Svante Niilonpoika pysyisi valtionhoitajana.