"Siihen ei hän ikinä suostu!"
"Minä sanoin: pakottakaa hänet!"
"Olette paholainen itse!"
"Minäkö? Ettekö häpeä!" huudahti Pernilla rouva kiihkeästi. "Hoitakaa asianne kuten hyväksi näette; minä en enää teistä välitä!"
Julmistuneena nousi hän ja poistui huoneesta.
Mahtoiko Knut olla sitä mieltä, ettei pikku rouvasta ollut hänelle ollut mitään hyötyä, selvisikö hänelle, että mitä hänellä nyt enää oli tehtävissä, se saattoi tapahtua ilman tämän apuakin, tai saiko kenties Pernilla rouvan mitätön persoonallisuus hänet tätä hyleksimään? Kuinka lie ollutkin, mutta muutamain minuuttien kuluttua alkoi hän vihellellä, ja kohta lähti hän tiehensä.
On mahdollista, ettei Pernilla rouva ollut alussa miettinyt seurauksia siitä askeleesta, johon hän oli aivan harkitsematta neuvonut Knutia. Tämän sanat ja vielä enemmän aavistus niistä ikävyyksistä, jotka odottivat häntä itseään, jos tuli tunnetuksi, että ehdotus oli hänen tekemänsä, ynnä tietoisuus siitä, että Knut aivan arvelematta paljastaisi heidän salaisuutensa, vei täydelliseen käännökseen.
Sitä paitsi oli Knut hänelle tästälähin tarpeeton. Neuvoston syytökset tulisivat varmaan tekemään tarpeellisen vaikutuksen. Hän saattoi hyötyä siitä, jos nuori mies joutui loitommalle…ja sitä ei hän tahtonut lyödä laimin. Sisarensa, herra Pietari Turenpojan emännän kautta oli hän tehnyt tuttavuutta herra Erik Juhananpojan emännän, Cecilia rouvan kanssa. Hän ymmärsi, että heidän täytyi Sten Sturen ja Kristina Gyllenstjernan kesken aiotun liiton johdosta kuulua valtionhoitajan puolueeseen. Mutta hän tiesi myös, että Erik herra oli ollut tanskanmielinen, ja jollei hän nyt enää ollut sitä, johtui se hänen emäntänsä vaikutuksesta.
Cecilia rouva vältti niin paljon kuin voi kosketusta niiden rouvien kanssa, joiden herrat ja miehet kuuluivat rauhanpuolueeseen. Siitä huolimatta päätti Pernilla rouva käydä hänen luonaan, ja päätös pantiin heti toimeen. Tällöin osoitti hän merkillistä käytösaistia. Sanallakaan ei hän puhunut heidän herrojensa valtiollisista mielipiteistä, mutta sitä vilkkaammin osanotostaan Kristina Gyllenstjernaa kohtaan. Suurella näppäryydellä houkutteli hän nuoren neitsyen puhumaan ja tuli pian vakuutetuksi, että hänen rakkautensa kuului Sten Sturelle.
Ennen lähtöään pyysi hän puhua muutamia sanoja kahdenkesken Cecilia rouvan kanssa, ja hänelle sanoi hän salavihkaan saaneensa tietoon, että kaunista Kristinaa uhkasi suuri vaara.