Valtionhoitajalle saapui päivittäin tietoja niistä liikkeistä, joita herra Sten Kristerinpoika oli nostattanut Mälarin maakunnassa. Mutta nyt tuli lisäksi, että arkkipiispa piti hänen puoliaan, arvellen, ettei niin jalo herra suinkaan tehnyt perusteettomia valituksia.
Svante Niilonpoika otti kirjelmän vastaan emäntänsä ollessa läsnä. Tavallisella kiihkeydellään hypähti hän pystyyn, huudahtaen, että arkkipiispa tapansa mukaan tuomitsi korvakuulolta, mutta nyt tahtoi hän iskeä iskun, jota ei niin pian unhotettaisi.
Hän aikoi varustaa joukkoja lähetettäväksi Norjan rajalle, mistä heti uunna vuonna oli odotettavissa uusia hyökkäyksiä. Mutta hän oli sangen epävarma, kenen asettaisi sotapäälliköksi. Hemming Gadd olisi paras, mutta hän ei näyttänyt siihen halukkaalta.
Piispan tiheiden käyntien johdosta Pernilla rouvan luona oli syntynyt mitä kummallisimpia huhuja, ja ne olivat Hemming Gaddin arvoa alentavia. Jokaiselle oli selvää, että Pernilla rouva koetti taivuttaa häntä vihollisen puolelle, ja odotettiin melkoisen uteliaina, kuinka hän onnistuisi.
Paitsi keskustelua Pietari Turenpojan kanssa oli eräs toinenkin tapaus auttanut Hemming Gaddia tempautumaan siitä horroksesta, jossa hän oli ollut.
Muistamme Esbjörnin, lyypekkiläisen.
Oman toivomuksensa mukaan sai hän astua takaisin Sten herran palvelukseen. Hemming piispa oli mieltynyt mieheen ja piti häntä jommoisessakin arvossa. Hän piti siitä, että tämä väliin tuli hänen luoksensa ja antoi eräänlaisen selonteon entisyydestään.
"Minä en ole koskaan ennen välittänyt rippi-isistä", sanoi Esbjörn kerran nauraen. "Mutta sellainen ärrinpurri kuin piispa onkin, voin kuitenkin sietää häntä, ja jos hän tahtoo kuunnella, voin kyllä kertoa."
Huhu Pernilla rouvasta saapui hänen kuten muidenkin korville. Kerran, kun hänen nuori herransa näytti hänestä vähemmän iloiselta kuin hänen nykyisissä olosuhteissa piti olla, sanoi hän hänelle:
"Tuo piispa se kai teitä huolettaa, luullakseni?"