Kertomukset siitä elintavasta, jota vietettiin Tanskan hovissa, olivat saapuneet Sten Sturenkin korville, eikä hän tahtonut hävetä kansansa edessä eikä että sen tarvitsisi hävetä hänen tähtensä. Tapojen puhtauden oli hän sentähden asettanut ensimäiseksi velvollisuuksistaan ja lähinnä seuraavat olivat: yhtä oikeudenmukainen kaikille, ylhäisille ja alhaisille, rikkaille ja köyhille; ei loukata kenenkään oikeutta; ei kantaa mielikaunaa; antaa anteeksi yksityiset vääryydet, mutta pitää ankarasti kiinni siitä mitä laki vaatii; tuomita lempeästi muita, mutta ei koskaan hellitellä omia vikojaan.
Sten Sture ei laatinut näistä periaatteista mitään mietelauseita ja ripustanut niitä seinille ympärinsä eikä hän niistä puhunutkaan, mutta hän kirjoitti ne sydämeensä, hän tahtoi osoittaa ne toimissaan. Tosin oli hän vasta ainoastaan yhdeksäntoistavuotias, mutta hän tiesi, että se puu, jonka mieli kasvaa suoraksi, on oikaistava aikanaan, ja puutarhuriksi oli tuleva hänen rakastettu Kristinansa. Sellainen oli hänen käsityksensä avioliitosta. Kukaan hänen mielestään ei voisi paremmin nähdä hänen vikojaan kuin hänen alituinen elämäntoverinsa. Ketään ei hän tulisi mieluummin kuuntelemaan. Parantua ja jalostua hänen silmissään, se sisälsi todellisen sielun ylennyksen ja kasvamisen.
Ja Kristina? Joka päivä rukoili hän pyhältä neitsyeltä voimaa ja kykyä täyttää ne korkeat, vastuunalaiset velvollisuudet, jotka hän oli ottamaisillaan kannettavikseen. Hänen korkein pyrkimyksensä oli tulla herralleen todelliseksi avuksi.
Hän on kuuleva kaikkien sanoja ja rukouksia, mutta sen jälkeen tutkii itse tarkoin asiat. Jos puhuttiin siitä korkeasta asemasta, joka häntä odotti, vastasi hän:
"Voisinpa vain täyttää ne velvollisuudet, jotka minua odottavat!"
Isältään oli Sten herra saanut Örebron linnan läänitykseksi ja sinne hänen oli vietävä nuori vaimonsa heti häiden jälkeen. Kun hän ilmoitti siitä morsiamelleen, sanoi tämä:
"Tiedän, että niillä seuduin on paljon köyhiä; heidät tahdon minä ottaa huostaani."
"Sitten, kun minä olen lähtenyt luotasi."
"Ettekö tahdo olla mukanani?"
"Sano minua, 'sinuksi', Kristina!"