Cecilia rouva ja Kristina neitsyt olivat saaneet vapaat kädet Sten herran lähdettyä. Nyt saattoivat he parhaimman halunsa mukaan järjestää kodin rakkaiden vanhempainsa vastaanottamiseen. Tosin tiesi Kristina neitsyt, että hänen huolekas äitinsä oli jo edeltäpäin huolehtinut hänen myötäjäisistään, mutta olihan aina vielä jotakin tehtävää, sentähden tahtoi Sigrid rouva, ettei ollut kiirehdittävä, ja vaikkakin näkymättömänä, niin hän oli oikeastaan määrännyt hääpäivän. Kristina ja vielä enemmän Cecilia oli vienyt läpi äitinsä tahdon mainitsematta edes hänen nimeään.
"Olisin hyvin onnellinen, jos rakas äiti olisi tyytyväinen siihen, miten olemme järjestäneet", sanoi Cecilia rouva. "Pyhä neitsyt tietää, että olen parhaan kykyni mukaan koettanut laatia, kuten luulen hänen tahtovan."
"Jos häntä miellyttää paremmin toisin, niin voimmehan mukautua siihen!" lisäsi Kristina.
"Lapset ovat muuttaneet ylös ullakkokamariin, niin etteivät he ole kiusana."
"Heidät näkee hän mielellään!"
"Kun niin sallitaan, voivat he tulla alas."
"Tosin olette, rakas sisko, tehnyt kaiken minkä olette voinut ja minkä luulette olevan äidille mieleen. Mutta minä…" Tässä alkoi Kristina katkerasti itkeä.
"Mistä sellaiset epäilykset, rakkahin Kristina?"
"Olen puhunut niin paljon joutavaa!"
"Sten herran kanssa?"