"Niin sanotaan vain!" virkkoi ritari nauraen. "Sydänkäpynen saa aina etusijan."
"Olisin huonosti kasvattanut tyttäreni, jos hän uusien velvollisuuksiensa tähden unhottaisi vanhat", puuttui Sigrid rouva puheeseen luoden vakavan katseen herraansa.
"Minua ei kuitenkaan kummastuttaisi, jos niin tapahtuisi", vastasi Niilo herra, hyväillen tyttärensä tuuheita kutreja ja veitikkamaisesti katsellen häntä.
Sigrid rouva puuskahti kiihkeästi: "Kristina, mene noutamaan sisartasi ja sano hänelle, että tuo lapsensa mukanaan!"
Neitsyt riensi käskyä noudattamaan, ja on luultavaa, että Niilo herra sai hyvän läksytyksen, sillä hänen otsansa oli syvissä rypyissä, kun ovi uudelleen avautui. Mutta rypyt katosivat nopeasti hänen nähdessään Cecilian, joka astui sisälle taluttaen lasta kummallakin kädellään. Ja heidän jälestään tuli Kristina.
Vanhin lapsista, poikanen kymmenisen korvilla, astui kunnioittavasti esiin ja suuteli Sigrid rouvaa ja Niilo herraa kädelle. Kahdeksanvuotias Margareta sai sitten astua esiin ja tehdä tervehdyksensä hänkin. Molemmat vetäytyivät sen jälkeen takaisin ja seisoivat käsi kädessä, äänettöminä ja tarkkaavaisina. "Tule tänne istumaan, Cecilia", käski Sigrid rouva ja viittasi viereensä penkille.
Tämä niijasi syvään ja istuutui osoitetulle paikalle. Kristina jäi edelleen seisomaan, ja hänen isänsä ei edes uskaltanut viitata häntä luokseen, vaikkakin katseli häntä ikävöiden.
"Minusta Maunu näyttää kalpealta!" virkkoi Sigrid rouva. "Eikö hän ole terve?"
"Hän valittaa alituiseen kipuja; pelkään, etten saa pitää häntä", vastasi Cecilia rouva, ja kirkkaat kyyneleet täyttivät hänen silmänsä.
"Oletko kysynyt keneltäkään yrtintuntijalta?"