"Olen, benediktiläisluostarin kunnianarvoiselta isältä, mutta hänen määräämänsä lääkkeet eivät vaikuttaneet mitään."
"Kaikella kunnioituksella pyhää miestä kohtaan luulen kuitenkin, että me naiset ymmärrämme sellaisia asioita paremmin. Kun palaamme Fågelvikiin, saa poika seurata mukana. Siellä on eräs viisas nainen, joka paremmin kuin kukaan muu ymmärtää lasten tauteja. Hän saa lukea hänelle lukujaan, jos pojassa olisi panentatauti, mikä ei ole mahdotonta."
Cecilia olisi mieluimmin halunnut pitää poikansa luonaan, mutta hänen ei juolahtanut mieleensäkään olla toista mieltä kuin äitinsä, ja sentähden suuteli hän tämän kättä ja kiitti häntä hänen hyvyydestään. "Margareta sitä vastoin kukoistaa kuin ruusu!" virkkoi Niilo herra. "Tule tänne luokseni, lapsi!"
Pienokainen ei halunnut parempaa. Hän teki nopean liikkeen, mutta malttoi heti mielensä ja meni sangen vakavasti ja arvokkaasti ritarin luo, mutta samalla niiasi hän syvään isoäidilleen kulkiessaan tämän ohitse.
"Sinunkin täytyy tulla, Kristina!"
Neitsyt heitti kysyvän katseen äitiinsä, mutta tämä oli tai oli olevinaan niin kiintynyt keskusteluun Cecilian kanssa, ettei hän kiinnittänyt huomiota siihen mitä tapahtui.
Ja ritari näytti hyvin tyytyväiseltä päähänpistoonsa, hän otti Margaretan syliinsä, ja Kristina istuutui hänen rinnalleen, hän pani käsivartensa tyttärensä vyötärölle, painoi hänen päänsä olkaansa vasten, ja niin kuiskaili ja jutteli hän hänen kanssansa Sigrid rouvan kuulematta sanaakaan, mutta punasta Kristinan poskilla arvasi tämä mistä he keskustelivat.
"Ja Kustaa, missä hän on?" kysyi Sigrid rouva.
"Koulussa Upsalassa, rakas äiti."
"Kirjaviisautta ammentamassa? Minun nuoruudessani elettiin yhtä hyvin ilman sitäkin."