"Ketkä ovat hänen vanhempansa?"
"Kuolleet monta vuotta sitten; hänellä ei ole mitään sukulaisia eikä, voin hyvin sanoa, ystäviäkään."
"Kuka hänestä sitten pitää huolta?"
"Eräs vanha leski, jolle hän saa kalliisti maksaa niukan armoleipänsä."
"Miksette ole ottanut häntä luoksenne, jalo rouva?"
"Hän oli täällä muutamia viikkoja, mutta herrani asemiehet joutuivat kiistaan hänen tähtensä."
Keskustelu kävi vilkkaasti ympäri pöytää. Hyvä viini ei jättänyt tekemättä vaikutustaan, ja vaikka paras olikin varattu nuorelle ritarille, oli toinenkin riittävän hyvää saadakseen vieraat hyvälle tuulelle.
Siellä pakinoitiin ja laskettiin leikkiä, valtiolliset kiistat jätettiin syrjään, ajateltiin vain hetken hauskuutta. Sten Sture tunsi, että viini nousi hänen päähänsä, mutta kaikki olivat niin riehakan iloisia, että hänen täytyi olla mukana, ja niin kilisti hän pikariaan monien muiden ja lopulta myös hänen kanssaan, joka istui häntä vastapäätä. Mutta silloin loi tämä häneen katseen, joka pani hänen päänsä pyörälle. Niin ei ollut kukaan nainen häneen katsonut, ei edes Kristina.
Juuri kun hilpeys uhkasi käydä liian meluisaksi, antoi Pernilla rouva merkin, ja tanssisalissa viritettiin raikuva musiikki. Rummut ja torvet rämisivät, vieraat ponnahtivat pystyyn paikoiltaan, ja pari toisensa jälkeen syöksähti tanssisaliin.
Sten Sture ei tiennyt, kuinka hän oli saanut kauniin tytön käsivarsilleen, mutta puristaen tätä itseensä pyöri hän ympäri salia.