"Se on hyvä, herra; mutta minä luulen kuitenkin, että meidän on matkustettava tänä iltana."
"Aamulla varhain, Esbjörn!" Ritari teki kuten oli sanonut, ja uteliaat saivat iloita hänen näkemisestään. Mutta monta suuttumuksen sanaa suunnattiin Pernilla rouvaa ja hänen kaunista suojattiaan kohtaan. Tämä viimeksimainittu sai kuulla niin ankaria sanoja ja soimauksia Esbjörniltä, että hän nopeimmiten riensi Pernilla rouvan luo valittamaan hätäänsä.
Nuori Sten Sture oli pormestarille puhunut, miten välttämätöntä oli, että jokainen kaupunki ja lääni piti lujasti kiinni niistä valoista ja lupauksista, joita oli annettu valtionhoitajalle. Ainoastaan silloin, jos kaikkiin saattoi lujasti luottaa, voitiin saavuttaa varmuus ja turvallisuus.
"Jos olemme yksimieliset keskenämme, ei Tanska voita mitään", sanoi hän.
Pormestari sanoi, että kun linnaluvan haltija oli vihollisen puolella, tuli porvaristo houkutelluksi seuraamaan esimerkkiä. "Kuitenkin uskon", sanoi hän, "että! Sten Kristerinpoika on nyt tullut toisiin ajatuksiin."
"Ettekö luule, että hän muuttaa mielensä, kun tulee terveeksi jälleen?" kysyi ritari.
"Epäilen, tuleeko hän terveeksi."
"Onko hänen laitansa niin huonosti."
"Niin sanotaan."
"Minä saan vasta tänään häntä puhutella."