"Älä anna onnen veltostaa itseäsi! Muista, että vaivat ja työ odottavat!"
"Olen valmis siihen, ja joka päivä puhun siitä Kristinan kanssa."
"Luuletko, että hän pystyisi…"
"Olen puhunut hänen kanssansa, kuinka Märta rouva pukeutui sotisopaan, kun hänen ensimäinen herransa kuoli kavalluksen uhrina, ja kuinka urhoollisesti hän löi vihollisen takaisin."
"No, mitä sanoi hän?"
"Että jos häntä kohtaisi sellainen onnettomuus, tekisi hän samoin."
"Se on hyvä!… Mutta toivokaamme, että Herra varjelisi hänet siitä."
Ja niin viettivät he joulupyhät ilossa ja riemussa. He saapuivat temppeliin ja veisasivat Herran kunniaa varhaisessa aamumessussa; he kiittivät ja ylistivät Häntä ja toivottivat Hänen siunaustaan maalle ja kansalle.
Mutta seuraavana päivänä huviteltiin joululeikeillä, karkeloilla ja laululla. Paljon nuorisoa oli koolla, ja Sten ja Kristina olivat iloisimmat kaikista. Neljäntenä joulupäivänä puhkesi niin raju lumipyry, että pelättiin kaikkien teiden menevän umpeen. Silloin täytyi nuorten lähteä, ja Svante herrakin oli kutsunut vuorimiesten kokouksen tammikuun toiseksi päiväksi.
Svante Niilonpoika ei ollut pitkiin aikoihin tuntenut itseään niin terveeksi ja vahvaksi.