"Reppu on valmis!" sanoi Ingri ja laski sen lattialle kääntämättä päätään. Sen jälkeen poistui hän huoneesta.
Nyt vasta Erik liikkui. Hitaasti astui hän esiin ja otti repun. Hän oli jo astumaisillaan aitasta ulos, kun vasta käänsi päänsä ja huudahti:
"Sanokaa vaimolleni, että jollei hän katso kotia ja kontua sillaikaa kuin minä lasken hänen henttunsa sydänveren maalle, niin saa hän pian mennä samaa tietä!"
Näin sanottuaan hän meni ja paiskasi oven kiinni jälkeensä.
Lassi Juutti piti tarkan vaarin, että hevoset olivat suitut ja hyvässä kengässä, että satulat oli oikein kiinnitetty ja vaatekappaleet oikein jaettu. Palvelijat ja poikaset saivat suorittaa tehtävät, hän yksin kantoi vastuun.
Määrättynä aikana oli kaikki reilassa. Rekryytit saivat nousta ratsaille ja ratsastaa kerran pihan ympäri. Pikkupoikien lipakat kielet eivät säästäneet sutkauksiaan, mutta kukaan ei joutunut niiden uhriksi siinä määrin kuin Erik Jönssinpoika. Hän köyristi leveää selkäänsä ikäänkuin osoittaakseen, mitä saattoi sietää, kunnes kerran saisi kääntää kämmenensä heitä vastaan.
Ritari meni sanomaan jäähyväisiä Ermegård rouvalle.
"Jumala ja hänen enkelinsä suojelkoot sinua, poikani!" Vanhus pani kätensä hänen päälaelleen. Hän oli polvistunut. "Olette minun lähin sukulaiseni", sanoi hän. "Äitini tähden, älkää olko minulle vihainen!"
"Kun palaat, uskon sinulle kaiken!" sanoi Ermegård rouva puoliääneen.
"Kiitos!" Ritari suuteli kunnioittavasti vanhuksen kättä ja nousi.