Sotaväki sai palata kotiin ehdolla, että kukin oli valmiina saapumaan ensi kutsusta. Ainoastaan neljäsosa jäi aseihin ja sijoitettiin pitkin rannikkoa.
Mustasukkainen Erik Jönssinpoika, Ingrin mies, oli pyytänyt ja saanut luvan muuttaa nimeä ja ottaa siksi Thorin. Paeta hän ei yrittänytkään niin kauan kuin kilpakosija Ambjörn, Ettakin rehellinen piharenki, oli vielä joukossa.
Ermegård rouvan kuudestakolmatta miehestä oli kuuden jäätävä paikoilleen. Ritari oli valinnut siihen nuorimmat, mutta hän tahtoi mielellään tehdä poikkeuksen Ambjörniin nähden. Mitä Thoriin tuli, oli hän ulkopuolella laskujen, eikä ollut mitään syytä päästää häntä palaamaan kotiin. Luultavasti oli hän odottanut kotiinlaskemista, sillä hänen entinen synkkä äänettömyytensä oli muuttunut mielisteleväisyydeksi, mikä ilmeni tuhansissa pikkupalveluksissa, joita hän teki niin päällystölle kuin tovereillekin. Lähentelipä hän yksin Ambjörniäkin.
Mutta kun tuli tunnetuksi, että hänen oli jäätävä palvelukseen ja Ambjörn sai palata kotiin, nousi veri hänen päähänsä ja hän hautoi päässään karkaamistuumia.
Lähdön edellisenä päivänä saapui Ambjörn ritarin luo ja pyysi, että saisi jäädä rannikonpuolustukseen jonkun toisen toverin sijasta.
"Miksi sitä tahdot?" kysyi ritari.
"Hänen tähtensä!"
"Hänen?"
"Thor pysyy tyynenä, jos jään tänne, ja silloin ei Ingrillä ole mitään pelättävää."
"Mutta sinä itse?"