"Miksi kylvätte milloin toiveita, milloin katkerinta epätoivoa sieluuni?"
"Sinä olet itse askel askeleelta pakoittanut minut siihen! Tahdotko nyt kuulla järkevän sanan?"
"Mitä tahdotte?"
"Hyväksyn rakkautesi Elinaan!"
"En tarjoa sitä hänelle koskaan!"
"Mitä?"
"Kunniallisella talonpojan pojalla on siihen suurempi oikeus kuin jalkavaimon pojalla!"
Ermegård rouva päästi huudon. "Tyttäreni!" sammalsi hän kalpeain huultensa välistä.
Hän oli vaipunut tainnoksiin, ja nuori mies pelkäsi, ettei koskaan saisi kuulla salaisuutta, jonka niin hartaasti halusi tietoonsa… Vihdoin vetäisi vanhus syvän huokauksen; elonmerkit palasivat; vielä muutamia minuutteja, ja hän avasi silmänsä. Heidän katseensa yhtyivät, ja vanhus kuiskasi:
"Olet tyttäreni poika, olkoon siinä sinulle kylliksi! Voita Elinan rakkaus ja hänen kätensä!…"