"Saanko sanoa sen hänelle?…"
"Jos se on välttämätöntä. Sitten ilmoitan kaiken! Omatuntonikin käskee tekemään sen; ja synti on jo täällä maan päällä saapa rangaistuksensa!"…
Nämä sanat tunkeutuivat epäselvinä ja kuiskien hänen huuliltaan. Nuori mies puhui hänelle, mutta hän ei vastannut, tarttui hänen käsiinsä, mutta ne olivat kylmät kuin jääkalikat.
"Oi Jumala, älä anna hänen kuolla nyt!" rukoili Antero innokkaasti suuressa sielunhädässään.
Elina kuuli huudettavan itseään mummon huoneesta; hän riensi sinne ja löysi hänet tainnoksista.
"Meidän täytyy heti viedä hänet vuoteeseen", sanoi Erikinpoika.
Hän esti Elinan kutsumasta ketään palvelijattaria ja huolehti itse vanhuksen hyvinvoinnista sellaisella hellyydellä ja osanotolla, että se mitä suurimmassa määrin herätti Elinan ihmettelyä.
"Minä valvon tänä yönä hänen luonansa!" sanoi hän.
"Sitä Ermegård rouva tuskin sallinee", arveli Elina.
"Olen varma, että se ilahuttaa häntä."