"Se tuli liian myöhään!"
"Niin, se teki hänestä melkein villipedon! Hän sysäsi minut pois luotansa… ja käski minun mennä… Polvillani kerjäsin minä häneltä anteeksi. Hän oli taipumaton… Lopulta täytyi minun jättää hänet… Minä luulin, että yö rauhoittaisi häntä… Mutta aamulla, kun palasin takaisin, oli hän poissa, kadonnut… Minä luulin tulevani mielipuoleksi ja etsin häntä kaikkialta, yöt ja päivät."
"Hirveää!"
"Silloin tuli Erik Boonpoika ja sanoi minulle, että hän oli etsinyt turvaa heidän luotansa, mutta mies petti minua. Hän, tytär parkani, piili ylhäällä tornikamarissa. Minun etsiessäni häntä oleskeli hän läheisyydessäni… Talonpoikaisnainen oli ainoa, jolta hän otti palveluksia vastaan… Minä en saanut häntä enää koskaan nähdä."
Vanhaa naista värisyttivät ankarat vilunväreet; kesti kauan, ennenkuin hän voi jatkaa. "Mutta kirjoittaa minä sain hänelle, ja sen tein joka päivä."
"Hän ei vastannut?"
"Hän vastasi aina samoilla sanoilla. 'En voi antaa koskaan anteeksi sitä pahaa, mitä olette tehnyt minulle.'"
"Äiti raukkani!"
"Sitten hän synnytti lapsensa… Hän antoi sen naiselle ja pyysi häntä kasvattamaan sen omanaan… kaksi päivää sen jälkeen oli hän lakannut elämästä."
"Ilman sovitusta?"