Mutta enemmän on se kumminkin, kuten sanottiin, vaikuttanut siten että se on ollut avullinen opettamaan aikaamme ja varsinkin aikamme naisia huomaamaan kuinka puutteellinen heidän sukunsa kasvatus on ollut. Ei niin että koulu olisi siihen suorastaan viitannut, mutta se on välillisesti, sekä sen kautta mitä se tiedoissa ja siveellisessä suhteessa on antanut, että sen kautta mitä se ei ole antanut, on valmistanut tietä ajatukselle ja arvostelulle.
Jo nimitys tyttökoulu, taikka niinkuin näihin asti on sitä kutsuttu: naiskoulu (fruntimmerskola), osoittaa näiden koulujen poikkeavaa luontoa julkisista oppilaitoksista yleensä. Kun opistoja, joissa poikia on opetettu, on kutsuttu eri nimellä laatunsa mukaan: ala-alkeiskouluiksi, ylä-alkeiskouluiksi, kymnasioiksi, alkeiskouluiksi, alkeisopistoiksi, lyseoiksi, realikouluiksi, paitsi paljon eri ammatti-kouluja, niin sitä vastoin niiden koulujen laatua, jossa tyttöjä opetetaan, on merkitty vaan sukupuolen mukaan. Vaikka tyttökoulujen syntyminen kieltämättä ilmaisee edistystä, palveli niiden aate siis kuitenkin uskollisesti vanhoja käsityksiä, joista ei se vielä tänä päivänä ole voinut irtautua. Tytöille piti niillekin sentään jotakin opettaa, ruvettiin ajattelemaan, kun muiden koulujen luku vuosi vuodelta nousi. Mutta samaten kuin kansakoulu, joka sekin ehdottomasti on tuntuva edistysaskel yleisessä kehityksessä, vielä perustuu menneiden aikain aatteesen kansanluokkain eri-suuresta arvosta ja tarkoituksesta, perustuu tyttökoulukin vielä menneiden aikain aatteesen sukupuolten eri-suuresta arvosta ja tarkoituksesta. Sitten kuin olemme ehtineet niin kauas, että nämä käsitykset kansanluokkain eri-suuresta arvosta ovat poistuneet yleisestä ajatustavasta, ei meillä enää tule olemaan erityisiä kansakouluja, vaan ainoastaan kouluja. Ja kun olemme ehtineet niin kauas, että käsitykset sukupuolten eri-suuresta arvosta ja tarkoituksesta ovat poistuneet, ei meillä enää tule olemaan erityisiä kansakouluja, vaan ainoastaan kouluja.
Tyttökoulu niinmuodoin ei ole varsinaista muutosta tarkoittanut yleisessä käsityksessä naisesta ja hänen suhteestaan perheesen ja yhteiskuntaan. Sillä on vaan tahdottu antaa tytöille jotakin oppia yleissivistystä varten, ja nykyisen voimassa olevan asetuksen mukaan tekee se sitä tytön II:a ikävuodesta 16:teen. Tyttökoulu ei sitou olemaan valmistusjaksona millekkään määrätylle jatketulle työlle suuntaan taikka toiseen. Ainoastaan kahteen jatko-opistoon se antaa luvan päästä. Ja samalla lailla kuin se on ylähältä jyrkästi katkaistu, leikkautuu se alkupäästäänkin poikki ja tekee valmistuksen kouluun pääsöä varten vaikeammaksi ja useampivuotiseksi kuin ennen. Ja tästä valmistuksesta ei yhteiskunta katso itseään velvolliseksi pitämään mitään huolta muualla kuin pääkaupungissa. Korkeammat oppilasmaksut tyttökouluissa sitä paitse tekevät tämänkin opin saamisen vaikeaksi tytöille.
Tyttökoulu on siis jo luontonsa mukaan riittämätön poistamaan naisten kasvatuksesta niitä puutteita, joista ylempänä olemme puhuneet. Sen lisäksi tulee, ettei sen vaikutus enemmän kuin koulun yleensä voi ulottua suoraan koteihin, joiden kädessä siveellinen ja osaksi älyllinen ja käytännöllinen kasvatuskin on.
Jos taas katsomme tyttökoulujen sisäpuolelle ja tarkastamme laadultaan sitä työtä, jota niissä on tehty sekä sitä henkeä, mikä niissä on ohjaajana vaikuttanut, niin emme saata olla tekemättä sitä havaintoa, että, niinkuin johdonmukaista onkin, siellä opetettavaa oppilasta on pidelty vanhojen teoriain mukaan. Jo se asianlaita ettei koulussa päättynyt työ joudu minkään lopputarkastuksen alaiseksi, on koulusta poistanut sen innon ja tarkkuuden työssä, johon koulun päätyttyä tehtävä suoritus ainakin kehoittaa sekä oppilasta että opettajaa. Aineita on opittu ja opetettu, läksyjä on luettu ja luokalta on muutettu, mutta miten ja mitä oppilas on omistanut aineista, siitä ei ole lopputiliä kysytty. Yksityisissä opettajissa on suuri innostus aineesen ja erityinen tarkkuus luonnossa saattanut voittaa käsitykset sukupuolesta ja heidän opetuksesta tehdä totisemman, perusteellisemman työnteon oppilaiden onneksi ja hyödyksi. Mutta sellaisen pidämme poikkeuksena. Tietämättä taikka tietäen, aikomuksesta taikka ei ovat monet opettajat antaneet tuntinsa, jakaneet arvolauseensa ja asettaneet vaatimuksensa vanhan naisihanteen palveluksessa. Kunhan vaan on annettu tytöille senverta yleissivistystä, että osaavat liikkua seuraelämässä ja käyttäytyä säätynsä mukaan, ei heiltä muuta puutu. Perusteellisuus, ajatteleminen, kritiikki on ollut toiselle sukupuolelle kuuluvata; ei tyttö-opetuksen tarvitse tähdätä siihen, kuuluvat oppiohjeet tässä.
Oppilaat ovat saaneet hyviä todistuksia, heitä on siirretty korkeampaan luokkaan ja he ovat lasketut koulusta usein siinä luulossa että todella osaavat mitä heillä on oppi-aineena ollut. Vasta karttuneet ikävuodet ja se mikä elämässä tulee heille vastaan on näyttänyt heidän tietojensa puutteellisuuden ja pintapuolisuuden.
Toisille, jotka joutuvat vähemmän kehittyneihin oloihin, kenties asian tosi laita ei milloinkaan selviä. Mutta heidän vahinkonsa ei vähene siitä. Sanotulla luonnollisesti ei ole tarkoitettu vähintäkään moitetta niitä henkilöitä kohtaan, jotka tyttökouluissa ovat vaikuttaneet.
Odotamme nyt sitä muistutusta, että kansakoulut palvelevat molempia sukupuolia ja että siis yhteiskunnan tehtäväksi lankeava huolenpito on yhteisen kansan suhteen tasainen. Kieltämättä kansakoulu palvelee molempia sukupuolia, mutta tuskin sentään olisi voinut muulla tavoin olla. Se tieto minkä kansakoulu ennättää ja voipi antaa, katsottiin toki niin yleiseksi, niin aakkoselliseksi, että sen kieltoa tytöille ei saattanut enään tulla kysymykseen aikana, jolloin kansakoulun aate meillä toteutettiin. Asettaa kansakoulu ainoastaan poikia varten, olisi ollut sama kuin asettaa rippikoulu ainoastaan poikia varten.
Että kansakoulu on yhteinen, siitä onkin meillä todella opittavaa toisien kansaluokkien kouluille. Se osoittaa että vanha naisihanne ja vanhat käsitykset alkavat horjua, kun kysymys koskee — yhteistä kansaa. Yhteisessä kansassa, jossa kaikki olot ojentuvat enemmän luonnollisuuden mukaan, ei olisikaan helppo juurruttaa konstruerattuja ihanteita. Kansa ei niitä käsittäisi. Toiselta puolen näyttää siltä kuin n.k. sivistynyt sääty käsityksessään naisesta ja määritelmissään hänestä ei pitäisikään väliä muusta kuin säätynaisesta. Siten on yksin tämän jälkimäisen osaksi tullut tuon kokoon-kyhätyn naisihanteen toteuttaminen. Seurauksena tästä on, että vertaus säätynaisen ja kansannaisen kasvatuksen välillä näyttää voiton olevan jälkimäisen puolella. Sitä hämmästyttävää järjettömyyttä ja esteettisten sääntöjen sokeaa noudatusta, joka säätyluokissa on vahingoittanut naisen luonnonmukaista kehitystä ruumiin ja sielun puolesta, ei niin tavata kansan parissa.
Että tietämättömyyden ja taitamattomuuden tähden varsinkin lasten ruumiillinen hoito siellä osoittaa suuria puutteita, on kyllä totta, mutta se on asia, joka koskee kasvatusta yleisesti, eikä naisten kasvatusta erittäin. Ei kansalla ole varaa eikä aikaa ajatella eikä pitää itsellensä mitään koristusta, mitään kukkasta elämäänsä suloistuttamaan. Kansan seassa kutsumus kuuluu: auttaa, ei: koristaa. Siellä ei kysytä ensimmäiseksi mikä on sievää ja sopivaista, vaan mikä on välttämätöntä ja tarpeellista. Onneksi senvuoksi kansassa harvoin kasvaa niitä teeskenneltyjä naistyyppejä, joita olot ja kasvatus ihmiskunnassa valmistaa.