Tosin kureliivin vahingolliset vaikutukset toki ovat asiantuntevain selitysten ja kipeäin kokemusten perästä ruvenneet sen verran selvenemään, että ainakin osa asianomaista yleisöä myöntää mainitun välikappaleen pois tuomittavaksi. Mutta toiselta puolen on se vielä niin likeisessä yhteydessä muihin yksityiskohtiin naisen vaatetuksessa, että kyllä kovalle kokee ennenkuin saamme sen käytännöstä pois.
Sitä varten tarvitaan kaksi asiaa. Ensinnäkin täytyy kasvattajain julistaa uskottomuutensa sitä oppia vastaan, että nainen olisi luotu miesten miellyttämistä varten ja että hänen heikkoutensa olisi hänen kaunistuksensa. Heidän täytyy saada selvälle että tyttärien samaten kuin poikainkin ruumiillisessa kasvatuksessa on ensi sijassa otettava huomioon mikä kasvatin omalle ruumiille on terveellistä ja hyödyllistä. Sen aatteen perustuksella tulee tytärtä hoitaa ja vaatettaa, eikä kysyä etupäässä mikä on kaunista, mikä tekee tytön sieväksi. Jollei kasvatuksessa luovuta alentavasta silmämäärästä; jollei suostuta hoitamaan ja pukemaan tytön ruumista hänen itsensä vuoksi ihmisen ruumiin luonnollisien vaatimuksien mukaan, emme pääse milloinkaan kureliivin käytännöstä. Ja jos pääsemmekin siitä, voimme saada samallaisia ja vielä vaarallisempia vihollisia kasvatustapoihimme, jos ei johtava aate siinä suhteessa muutu. Tässä näet ei ole kysymys ainoastaan satunnaisen kelvottoman tavan heittämisestä, vaan vuosisatoja vanhan perusaatteen hylkäämisestä, perusaatteen, joka tähän asti on ollut naissuvun kohtaloa järjestävien lakien ja tapain kulma-kivenä.
Toiseksi täytyy myös käsitysten kauniista ja rumasta palata luonnollisuuden rajoihin. Sen kautta vaatimus siltä puolen: ojentaa kättä sille mikä on järjellistä hyödyllistä. Olemme huomanneet vallitsevain kauneussääntöjen loukkaavan korkeampia lakia: terveyden ja luonnon lakia. Katsokaamme siis emmekö voi kehittyä esteettisessä käsityksessämme järjellisempään suuntaan.
Onko nyt todella vartalo kaunis katseltava, joka vähitellen tapahtuneen kuristamisen avulla on keskeltä hienonnut ja ylä- ja alapuolelta pöhöttää? Onko kaunista ajatella sitä pitkällistä pitelyä, jonka kautta ruumis on vähitellen saavuttanut tuon ampiaismuodon? Saattaneeko sellainen saada kauniin nimeä? Eikö säätynaisen tässä niinkuin monessa muussakin suhteessa täydy kadehtia rahvaan vaimoa, joka enemmän syrjällä teeskenneltyjen kaunomallien vaikutuksesta on säilyttänyt ruumiinsa muodot luonnollisuuden rajoissa?
Mutta naisen pitää olla heikko. Hän ei saa pyrkiä Väkeväksi, ei ruumiillisesti eikä henkisesti. Ja hänen pitää näyttää heikolta. Hänestä pitää aina huomata, että hän "tarvitsee tukea ja pyytää tukea!" [J.V. Snellman, Litteraturbladet v. 1856. Marraskuun vihko.] Hän ei saa omillansa tulla toimeen. Ja se on totta: kureiiivillä kuristettu ruumis on heikko, näyttää heikolta, tarvitsee ja pyytää tukea. Niin että on kasvatus tässä kohden totellut sanaa, ja tarkoituksen se on voittanut. Mutta jos me tahdomme totella inhimillisen luonnon käskyjä, niin meidän täytyy kääntyä kokonaan toisaalle päin.
Ja samaa kuin vaatetuksessa, tapaamme leikeissä, liikunnoissa, töissä ja toimissa. Vaatteiden ahtaus ja se seikka että lapsen täytyy niitä varomalla varoa — ne kuin hienoutensa vuoksi eivät mitään kestä — estää tyttöä kaikissa vapaissa ja reippaissa liikkeissä, joihin lapsen mieli aina palaa. Samaten tuo puku sitten edistyneemmällä ijällä on esteellinen ja viivyttää töissä ja toimissa. Ja mitä ei puku saa aikaan pidätyksessä ja sopivaisuuden palveluksessa, sen saapi aikaan äiti, kotiopettaja ja muu talonväki yhdessä. Olemme nähneet vilkkaita lapsia, jotka tässä kohden panevat asianomaiset kovalle koetukselle ja pitävät huolta siitä että näillä on täysi työ pidättäessään tyttöjä "sopivaisuuden" rajoissa. Levottomuudella moni kasvattaja katselee tuota vallatonta, "villiä" luontoa, joksi hän kutsuu tytön taipumusta vilkkaisin ja voimia jännittäviin liikkeisin ja leikkeihin. Hän tahtoo saada kasvatistaan pois nuo ominaisuudet, joista hän pelkää haittaa tytön vastaiselle naisellisuudelle. Tuo halullisuus aitojen yli kiipeämiseen, tikapuille nousemiseen y.m., se huolestuttaa monia kasvattajia. Eikä sekään nyt vielä olisi niin vaarallista, arvelevat toiset, mutta kuka takaa ettei se jatkeudu. Viattomimmista liikkeistä kuulet tyttöjä yhä varoitetaan: ei se sovi, eikä se, eikä se.
Esteettinen vaatimus ensi sijaan
Harvemmin kuulee perustettavan kieltoa siihen, että jokin liike, leikki tai lapsen työnteko olisi vahingollinen terveydelle. Vaan yhäti kuuluu tuo sama: ei sovi tytölle, ei se ole kaunista. Tällä tavoin ensin tehdään väkivaltaa lapsen mielelle, joka pyytää raittiita, voimistavia liikkeitä ja vapaita leikkejä. Toiseksi estetään sen kautta jäsenten vahvistumista, ruumiin varttumista ja elimien toimia, joille reippaat liikunnot ja juokseminen raittiissa ilmassa antaisi vauhtia ja voimaa.
Koulut ovat tässä kohden taipuvaiset samaan erehdykseen kuin kodit. Paitsi että poikakoulujen pihoissa näkee kaikellaisia telineitä oppilaiden leikkejä ja virkistystä varten välitunneilla, mutta sellaiset tyttökouluissa puuttuvat, sopii, kun tahtoo, huomata että tyttökoulujen oppilaat aivan vähän liikkuvat koulun pihassa.
Eräässä Saksan porvarikoulussa huomasin pitemmän ajan kuluessa samankaltaista menettelöä. Viimein kysyin eräältä opettajalta mitävasten ei tyttöjä kävellytetty koulupihalla niinkuin poikia. Hän vastasi: "Siellä ei ole sijaa tytöille."