Kun nyt olemme lukijoillemme antaneet jonkun käsityksen niistä henkilöistä, jotka muodostivat Elma Alfretonin pienen maailman, minkä molempien pallonpuoliskojen välillä hän leijaili, jatkakaamme nyt vähäistä tarinaamme.
Oli lämmin, säteilevä, väreilevä kesäkuun päivä, jolloin koko Lontoo, koko rikas, loistava, upea länsi-Lontoo eli West End oli täydessä kukoistuksessa, välkkyen väriloistossa ja auringon häikäisevässä valossa. Suvikausi oli uhkeimmillaan. Ilta toisensa jälkeen vieri vaunuja lukemattomiin huvituksiin, päivä toisensa jälkeen tuhannet tungeskelivat puistoissa, puutarhoissa ja viekoittelevilla kaduilla. Ei ainoakaan talo Park Lanen varrella ollut tyhjänä.
"On liian kuuma lähteä ulos, liian kuuma pysyä sisällä ja liian kuuma sitä ajatellakaan!" Piers Alfreton istui selkäkenossa matalalla tuolilla äitinsä huoneen avonaisen ikkunan ääressä ja jotakin tehdäkseen viskeli käärekaihtimen tupsua sinne tänne. "Hei!" huudahti hän, kun ovi lensi auki tavallista kiivaammalla tempauksella. "Hei, sieltä tulee Elma! Liikkuu kuin pontimilla, kuten tavallista. No, nuori viisas, kuinka voit?" virkkaa Piers hänen pyrähtäessään sisälle. "Kah, millainen korea keikailijatar sinä tänään oletkaan! Sinä olet todellakin keikailijatar!" lisäsi hän kädet takaraivolla ja syvää ihailua osoittavin katsein.
"Tämä on uusi pukuni", virkkoi Elma sievästi punehtuen. "Minä tiesin, että se huomattaisiin. Katsokaahan, täti hyvä. Viime keskiviikkona täällä ollessani sanoitte, että tarvitsin uuden puvun. Tässä se on." Ja hän katsahti toisesta toiseen puolittain ylpeänä, puolittain arasti, mutta hyvällä omallatunnolla siitä, että oli menetellyt oikein hommatessaan tämän puvun, joka oli soma nähdä.
"Vai siinä se on?" Nämä sanat lausui taaskin hänen serkkunsa, ja samalla nuori mies ojensihe eteenpäin tuolissaan uuteen asentoon. "Annahan, kun katselen sitä oikein joka puolelta, Elma. I-has-tut-ta-va! Totisesti, minä aivan hämmästyn."
"Oh, Piers." Elma nauroi hyvin mielissään. "Pahoin me pelkäsimme, neiti Exeter ja minä", jatkoi hän luottavaisesti, "ettei se valmistuisi ajoissa. Neiti Exeter oli kovin ystävällinen. Hän ryhtyi itse puuhaan. Vain tunti sitten se tuotiin ompelijattarelta, ja neiti Exeter ihmetteli, mihin olisimmekaan joutuneet, jos olisi täytynyt jotakin muuttaa, kun ei ollut aikaa korjaukseen! Mutta se sopi aivan hyvin; ja ajattelimme, että täti olisi mielissään. Siitä oli tuleva hänelle yllätys. Me… mutta eikö täti siitä pidäkään?"
Lady Alfreton poloinen! Hänen ei ainoastaan täytynyt kohdata äkillistä kaihoavien silmien katsetta, joka oli välähtänyt puolisen minuuttia sitten, vaan häneen iski toinenkin katse, ja se oli niin nopea ja raju, että hänen sydämensä säpsähti sen selvää kieltä.
Etteikö pitänyt? Hän olisi pitänyt mistä hyvänsä sillä hetkellä.
"Pidän, rakas lapsi… kyllä", änkytti hän hätäisesti. "Pidän, tosiaan… hyvin paljon… se on oikein sievä." — Naurettavaa tuo Piersin lörpötys! Ikäänkuin hän tietäisi! — lisäsi hän itsekseen. — "Hyvin sievä ja siro, epäilemättä", mutisi hän ääneensä ja ihmetteli, mitä muuta häneltä odotettiin.
"Sanoitte pitävänne valkoisesta", vastasi Elma jälleen tyytyväisenä, "siksi neiti Exeter selitti heti, että sen tuli olla valkoinen. Minulla ei koskaan ennen ole ollut täysin valkoista aamupukua."