Sisälle astui neljäs henkilö. "Kah, Elma täällä! Ja näytät niin vilpoisalta, lapsi!" sanoi Juliet, vaipuen lähimmälle istuimelle. "Voi, kuinka hyvältä tuntuu päästä sisälle! En totisesti olisi voinut viipyä ulkosalla enää hetkeäkään. Ja oih, tätä ratsastuspukua!" huudahti hän riuhtaisten sen auki kaulan kohdalta. "Ratsastuspuvussa tällaisena päivänä! Älä suutele minua, Elma — edellytämme sen tänään ilman muuta."
"Pidätkö minun uudesta puvustani, Juliet?"
"Puoliskello soi, Juliet, Elma", keskeytti lady Alfreton jokseenkin hätäisesti. "Juliet, sinä menet alas sellaisena kuin olet! Mutta Elma haluaa juosta yläkertaan kampaamaan tukkaansa."
"Ja sieppaamaan Kölnin vettä!"
Elma kiiti tiehensä kuin tuuli. Nuo pukeutumiset, harjaamiset ja kampailut hänen tätinsä aistikkaassa makuuhuoneessa puolisen edellä olivat jo sellaisinaan nautinto. Upottaa kätösensä isoihin pesuvateihin valmiiksi kaadettuun kuumaan veteen (itse pesuvadit ja koko pesukaappikin herättivät Elman ihailua), vaahdottaa ne maitomaisella mantelisaippualla, joka oli aivan toisenlaista kuin neiti Exeterin opistossa käytetyt pienet karkeat, ruskeat palaset, kuivata ne sileihin, pehmoisiin, hienoihin pyyheliinoihin — kaikki tämä oli suloista, eikä rahtuakaan tuosta suloisuudesta jäänyt huomaamatta siltä, joka luonnostaan rakasti ylellisyyttä.
Sitten sai seisoa ison, kirkkaan kuvastimen edessä, jossa Elma saattoi nähdä itsensä kiireestä kantapäähän ja jossa hän mielestään näytti ikäänkuin pitemmältä ja joka suhteessa sievemmältä kuin muuten. Norsunluiset harjat ja kammat hyvin varustetulla toalettipöydällä joutuivat viipymättä käytäntöön; hän veti nuppineulan sirosta pitsitetystä neulatyynystä — Elma piti erikoisesti pitkästä mustanuppisesta neulasta, ja hänen tätinsä oli monta kertaa kehoittanut häntä ottamaan mitä halusi ja käyttämään mitä halusi; — mustapäinen nuppineula siis varmastikin joutui kiinnittämään jotakuta satunnaista nauhaa tai kauluksen suippua, mikä kiinnittämistä kaipasi. Ja sitten lopuksi ja kaiken kruununa oli hänellä tärkeä toimitus kostuttaessaan puhtaan ja vielä laskoksista avaamattoman nenäliinansa hajuvedellä läpimäräksi — hän säästi aina parhaat nenäliinansa näihin tilaisuuksiin. Hän kaatoi Kölnin vettä isosta hiotusta pullosta, joka kohosi kuin valtias yli kaikkien muiden pullojen, jotka sitä kuvastimen edessä ympäröivät.
Elma oli valmistanut tämän pullon alle sievän maton. Hänestä oli tuntunut, että täytyi tehdä jotakin elottomallekin esineelle, joka tuotti hänelle niin paljon riemua, — ja hän huomasi, että matto oli aina paikoillaan. Sitä ei tosiaan emäntä enempää kuin palvelusneitokaan olisi millään ehdolla siirtänyt pois.
Mutta puvun laita oli toinen. Minkämallinen tai minkävärinen toalettipöydän matto oli, ei merkinnyt mitään tai juuri mitään. Elmalla ei ollut erikoisen hyvä maku, ja hänen hienot, kerratut villalankansa olivat totta puhuen hiukan liian kirkasvivahteiset; mutta tälle lady Alfreton oli vain hymyillyt, hymyillyt hellästi ja ystävällisesti sekä paiskannut hänelle todellista kiitollisuutta tietävän suudelman.
— Kunpa Elma olisi tyytynyt sommittelemaan vain mattoja! — ajatteli hän nyt.
"Oi Juliet!" huudahti hän, heti kun perheen kolmikko oli yksinään, "Oi Juliet, sitä pientä, herttaista, rakasta tyttö-parkaa! Minusta tuntuu, että se hänen koulutätinsä menettelee julmasti tehdessään hänestä tuollaisen pelätin kerrassaan! En tosiaan tiedä, mitä siitä sanoisin."