"Puku näytti tosiaan jokseenkin kauhealta", yhtyi Juliet pysähtyen miettimään.
"Niinkö sinunkin mielestäsi?" virkkoi Piers äkkiä. "Ka, omituistahan se on, mutta minusta tuntui, kuin en koskaan olisi nähnyt Elmaa sievempänä."
"Elma itse kylläkin", myönsi äiti, "Elma näytti kyllä sievältä. Sievältähän hän aina nykyisin näyttää, mielestäni." — Puhujalle oli ominaista, että hän saattoi vaihtaa mielipidettä yhtä nopeasti kuin pukua, ja sen jälkeen kuin hänet viimeksi tapasimme, oli lady Alfretonin mielessä tapahtunut tämä muutos hänen nuoren sukulaisensa ulkomuotoon nähden. "Mutta, rakas Piers", huudahti hän kammitsoistaan vihdoin vapaaksi päästetyn, tähän asti hillityn paheksumisen kaikella tarmolla, "rakas Piers, en muista koskaan nähneeni mokomaa pukua! En voi käsittää, kenen he olivat saaneet sen hänelle ompelemaan!"
"Mitä vikaa siinä sitten oli?"
"Siinä oli kaikki viat — kaikki. Näithän toki itsekin, että se oli aivan kuositon ja sopimaton, että se kiristi kaulasta ja riippui pussillaan selästä, että se oli liian pitkä ja liian väljä…"
"Totisesti, äiti-rouvaseni, tuosta kaikesta en huomannut mitään. Näin vain, että Elma esiintyi tavattoman sievänä, vilpoisena ja sirona…"
"Ei hän siro ollut, ei, ei, Piers. Ei. Sitäpä hän juuri ei ollut. Suo anteeksi, että väitän sinua vastaan, mutta jos minä mitään hiukan ymmärrän, niin ymmärrän pukuasioita. Hame oli varsin hyvä, mukava luullakseni, ja… ja siisti; vilpoinen myös, kuten sanot. Mutta kun kehut sen siroutta…"
Rouva kohautti olkapäitänsä.
"Sinun olisi itse pitänyt huolehtia sen valmistuksesta, äiti", huomautti Juliet tähän.
"Niin olisi. Siinä olet oikeassa. Tästä lähin ei mikään muu auta." Lady Alfreton vaikeni, ja sitten hän tilanteen tärkeyteen sopivalla äänenpainolla julisti tekemänsä päätöksen maailmalle, "Ja minä tahdon. En halua enää mokoman näyttelyn mahdollisesti uudistuvan. Elma saa olla ja elää kuinka haluaa Haverstock Hillissä, mutta kun hän saapuu Park Lanelle, tulee hänen esiintyä puolisoni veljentyttärenä ja meidän mieleisessämme asussa. Täksi päiväksi Marie saa harsia edes jonkun laskoksen tuohon hirveään hameeseen, ja minun on koetettava olla näkemättä sitä lerppuvaa kaulusta. Mutta kun tyttö ensi kerran tarvitsee uudet vaatteet, minä toimitan ne itse, ja niiden tulee olla sellaiset, että minä ne hyväksyn. No niin — - tule sisälle, rakas Elma; emme ole odottaneet, kuten näet. Hyväinen aika, mikä oivallinen, lämmin puolinen…"