"Hän ei tarkoita mitään pahaa. Mutta hän sanoa pamauttaa suoraan mitä ikinä päähänsä pistää; ja kyllähän täti tietää, ettei se aina sovi."
"Ei, Elma, ei se sovi"; ja sopimattomilla ajoilla mainittu neiti Exeterin nimi vilahti lady Alfretonin mieleen ja sai hänet hetkiseksi ajattelemaan, eikö hän mahdollisesti voisi käyttää tätä tilaisuutta antaakseen ohjeita. Mutta uteliaisuus sekä halu päästä Elman nykyisten paljastusten perille saivat hänessä voiton.
"Niinpä Mabel usein sanoo sellaista, mikä suututtaa mademoisellen — hänen kotiopettajattarensa — koko lopuksi päivää, vaikka mademoiselle itsekin voisi tajuta, ettei siitä tosiaan tarvitsisi välittää. Kun kerron Mabelille hänen sanansa ja miksi mademoiselle on vihainen, sitten hän on pahoillaan — tai ainakin olisi, jos pitäisi mademoisellesta enemmän. Milloin hän sattuu suututtamaan sellaisen henkilön, josta todella pitää… kuten tapahtui pari kertaa äskettäin…" Elma vaikeni.
"No, rakas lapsi?"
"Hän ei ollut aivan… ei aivan… ystävällinen minulle. Minä tarkoitan todellakin ystävällisyyden puutetta — en tarkoita, että riitelimme, — mutta heti kun hän näki, että oli minua pahoittanut, hän oli niin kummallinen omalla hiomattomalla tavallaan."
"Millä tavallaan?" huudahti lady Alfreton avaten silmänsä. "Kummallisella? Hiomattomalla? Rakas Elma, Mabelin tavat saattavat olla hiukan, juuri hiukkasen omituiset; hän ei ole vielä täysin muovautunut, sitähän ei voi vielä odottaakaan; mutta minun täytyy sanoa, että olet mielestäni liian ankara. Kummallinen? Hiomaton?" toisteli rouva.
"Niin juuri, täti", nyökkäsi Elma. "Mabel on tosiaan perin kummallinen toisinaan, ja kun ketään ei ole saapuvilla, hän… mutta, oh, mitäpä siitä?" Tyttö hillitsi äkkiä itsensä kielimisen pelosta. "Ei se mitään haittaa. Minä ymmärrän varsin hyvin, mitä se merkitsee, eikä hän ole koskaan onnellinen, ennenkuin on sovittanut kaikki sattuneet ikävyydet. Siitä puolesta minä Mabelissa pidän", jatkoi Elma tarmokkaasti. "Hän sovittaa rikkomuksensa niin pian. Hän tuli eilen minun luokseni kuin salama ja sanoi olleensa 'halju'. No, se hän oli ollutkin."
"Hyväinen aika!" huudahti lady Alfreton, sillä sellaisia sanoja ei ollut käytetty hänen nuoruutensa päivinä. "Hyväillen aika! Minä… tuohan on vallan tavatonta! Hän on varmaankin oppinut sen sanan veljiltään. Mutta sentäänkin… nuoren neidin huulilla!"
"Oh, ei se mitään, täti", — Elma nyökkäsi jälleen rauhoittavasti, — "ei se mitään tee. Kaikki me sanomme olleemme 'haljuja', kun olemme käyttäytyneet sopimattomasti. Oli vain hyvä, että Mabel niin pian pyysi anteeksi. Ja syytä hänellä olikin pitää hoppua, sen takaan."
"Hoppua!" mutisi lady Alfreton. Hän ei ollut tottunut koulutyttöihin, ei ainakaan vielä. "No", jatkoi hän.