"Oi neiti Exeter…!"
"Rakas lapsi, suo minulle anteeksi, minä vain ajattelin ääneen. Minun ei olisi pitänyt käyttää sellaista sanontaa. Mutta jos minusta tulisi jotakin haittaa tai vastusta, Elma, jos siitä johtuisi jotakin eripuraisuuden tunnetta, muista, että minä en saa sitä itselleni sallia. En tahtoisi hetkeksikään pimentää päiviäsi. Sir Thomas voi tarjota sinulle aseman ja varallisuuden etuja, joita ei sovi halveksia; hän on sitäpaitsi lähin elossa oleva sukulaisesi ja ainoa holhoojasi. Jos hän ottaa sinut tyttärekseen — kuten hän luullakseni varmaan aikoo tehdä, — niin sinun velvollisuutesi on totella häntä ja tätiäsi kaikessa, missä — ja Jumala suokoon, ettei sellaista poikkeusta koskaan satu — omatuntosi ei tule väliin. Kaikissa asioissa, joilla on ainoastaan yhteiskunnallista tai perheellistä merkitystä, olet selvästi näkevä evankeliumin valossa, rakas Elma, että sinun on ilomielin uhrattava oma tahtosi, milloin se on ristiriidassa heidän tahtonsa kanssa. Koska he ovat sinulle niin ystävällisiä ja jo nyt niin helliä sinua kohtaan, ei se käykään vaikeaksi. Mitä minuun tulee…"
"Niin?" kuiskasi Elma tarkkaan kuunnellen. "Niin, mitä teihin tulee?"
"Oi, rakkaimpani, minä olen valmis luopumaan sinusta — kokonaan luopumaan sinusta, jos on tarvis. En näkisi sinua koskaan, en kuulisi sinusta, en tapaisi sinua, kunhan vain tietäisin, että voit hyvin ja olet onnellinen. Tahtoisin…"
"Ettekö voi luottaa minuun? Odottakaa sitten, niin saatte nähdä!" Ja näin vastaavan suloisen nuoren äänen sävyssä värähti syvää ja harrasta päättäväisyyttä, mikä toi mukanaan omituisen, varman vakaumuksen.
Enempää ei oltu puhuttu.
Voimme hyvin arvata, että tällaisen keskustelun jälkeen neiti Alfretonin edellisessä luvussa vuodatetut viisaudentipat jäivät jokseenkin tehottomiksi.
XII.
Neiti Exeterin syntymäpäivä-ohjelma.
Oli neiti Exeterin syntymäpäivän aatto, ja vanhan hyvän tavan mukaan oli tätä tärkeätä tapausta vietettävä täydellisellä lupapäivällä.