Sitäpaitsi oli vanhastaan totuttu siihenkin, että päivää juhlittiin yhteisesti. Koko koulun valtasi riemukas tunnelma, ja jokaista muuta säveltä, vaikkapa aivan sopusointuistakin, olisi pidetty soraäänenä.
Tämä jälkimäinen jyrkkä sovinnaistapa oli kuitenkin vain ääneti edellytetty eikä avoimesti julistettu tosiasia. Niin, pikemminkin käsitettiin se yllätykseksi neiti Exeterille kuin päinvastoin.
Tuon merkkipäivän aamun valjettua neiti Exeter, selostettuaan oman ohjelmansa, säännöllisesti lisäsi, ensin aloitteeksi rykäistyänsä, tähän tapaan: "Mutta jos joku mieluummin viettää päivän omien ystäviensä parissa, hän toivoakseni ymmärtää, että hän on aivan vapaa menettelemään niinkuin hänelle itselle on mieluisinta", jonka jälkeen hänellä oli tapana kehoittavasti vilkaista ympärilleen ja pysähtyä vastausta odottamaan.
Mutta mitään vastausta mainittuun suuntaan ei koskaan kuulunut.
Vaikka joku kiittämätön jöröttelijä sisimmässä sydämessään olisi halunnutkin poistua toisten parvesta ja viettää päivänsä erillään juhlivasta joukosta, olisi se kuitenkin ollut enemmän kuin hän olisi rohjennut sanoin tunnustaa. Suuttumus ja moite — jopa ikuinen häpeäkin — olisi langennut hänen osakseen.
Sillä tiedettiin hyvin, että tämä vuoden suuri päivä oli rakas neiti Exeterin sydämelle ja että hän silloin teki parhaansa kestitäkseen, miellyttääkseen, huvittaakseen ja tyydyttääkseen jok'ainoata suojattiaan ja että hän samaten piti arvossa ponnistuksilleen osoitettua tunnustusta ja kiitollisuuden vastakaikua niiden sydämissä, joiden hyväksi hän uurasti.
Syntymäpäivä — syntymäpäivää mainittaessa tiedettiin aina, kenen syntymäpäivää tarkoitettiin — oli vuoden ainoa tilaisuus, jossa pieni johtajatar päästi tunteensa valloilleen oikealla naisellisella, hellällä, myrskyisellä tavalla; se oli ainoa hänen luontaisesti seuranhaluiselle taipumukselleen sallittu tilaisuus, jossa hän haitatta holhousvelvollisuudelleen tai kurinpidolle voi antautua tuhlailevan vierasvaraisuuden iloon. Tunnit vaihtuivat, säännöt viskattiin tuuleen tänä ainoana päivänä vuodessa.
Nautittiin myöhäinen aamiainen eli murupuolinen — oikeammin sarja aterioita, sillä jokainen otti mitä halusi ja mihin aikaan halusi. Teekupit olivat asetetut pienille tarjottimille eri aikoina pöydän luo saapuvia ja sen luota poistuvia kotoisia vieraita varten. Päivällistä ei syöty ensinkään, vaan sensijaan myöhäinen illallinen, uhkea illallinen, joka tarjottiin vasta puoli yhdeksältä ja siis aivan poikkesi opiston säännöllisestä päiväjärjestyksestä. Juhlapöytä oli koristettu mitä ihanimmilla kukkasilla ja runsaasti varattu vuodenajan herkuilla. Jokainen tunsi, että tämä iltahetki kruunasi kaiken, sillä kuiskailtiin, että neiti Exeter näitä pitoja järjestäessään oli antanut mitä auliimpia ja tuhlailevimpia määräyksiä. Siitä ei kukaan laitoksen oppilas, vanha tai nuori, olisi tahtonut jäädä pois, vaikka olisi mitä saanut.
Kenties kukaan, joka ei tiedä, mitä merkitsee tottumus päivästä päivään tai viikosta viikkoon tehdä joku määrätty asia määrätyllä tunnilla — elää määrättyjen sääntöjen mukaan, vaikkapa ne olisivat oikeamielisimmän ja inhimillisimmänkin itsevaltiaan säätämiä, — ei voi oikein arvostella tuollaista pakosta vapautumisen tuottamaa sanomatonta tyydytystä, vaikka se tapahtuu vain kerran tai aniharvoin, eikä käsittää sankarittareni ja hänen koulutoveriensa voimakasta riemua, kun heinäkuun viidennentoista päivän tullen kaikki säännöllinen järjestys, mihin Haverstock Hillin kulmatalon asukkaat olivat tottuneet, kerran vuodessa käännettiin ylösalaisin.
"Tuntuu siltä kuin heräisi uudessa, erilaisessa maailmassa", koetti Elma selittää Mabel-ystävättärelleen. "Asia on näetkös tällä tavoin. Silloin tällöin saamme koko päivän loman; tietysti on meillä lupaa kuningattaren syntymäpäivänä; ja jos sattuu joku suuri yleinen tapaus, neiti Exeter aina herttaisesti hymyillen lausuu: 'Mielestäni en tällaisessa tilaisuudessa voi olla antamatta teille koko päiväksi vapautta'. Mutta ne lupapäivät eroavat melkein yhtä paljon tästä kuin ne eroavat lukupäivistä. Kaikki kiitämme ja riennämme täyttä vauhtia pois johonkin perheeseen, mihin voimme mennä — sukulaisten tai ystävien luo tietenkin. Emme koskaan uneksikaan kotiin — tarkoitan kouluun — jäämistä, jos meillä suinkin on muualle mentävää. Mutta huomenna" — sanoimme jo, että oli tuon merkkipäivän aatto — "huomenna on ilmassa sellainen tuntu" — ja Elma ravisti innokkaana pieniä touhukkaita olkapäitään, — "on jotakin, mikä värähtää meidän kaikkien ruumiissa ennenkuin aamulla heräämmekään; kuulemme ikäänkuin jonkun äänen sanovan, että kaikki ajattelemme samaa ja tunnemme samaa; eikä kukaan poistu omille teilleen, vaan kaikki yhdessä aiomme pitää hauskaa parhaamme mukaan. Niin me tunnemme — ja niin neiti Exeter luullakseni tahtookin meidän tuntevan. Olemme niin innostuneita, että varmasti heräämme aikaisin ja tuskin maltamme viipyä vuoteissamme myöhäiseen aamiaiseen asti. Siitä huolimatta pidämme tuosta myöhäisestä aamiaisesta: tuntuu niin muhkealta ja hienolta muiden ihmisten tapaan kävellä alas murkinoimaan puoli kymmeneltä — ja sitäpaitsi sanoo neiti Exeter, että se estää meidät liiaksi uupumasta päivän lopulla. Siis rukousten, aamiaisen ja lahjojen antamisen jälkeen — niistä lahjoistahan jo sinulle mainitsin — neiti Exeter nousee, hymyillen joka puolelle, kertoakseen meille, mitä hän aikoo tehdä; me kaikki saamme tehdä, mitä haluamme… Olemme sen jo aikoja sitten keskenämme suunnitelleet, käsitäthän, ja hyvin luultavasti neiti Exeter sen arvaa, mutta ei ole tietävinään ja ilmoittaa aluksi oman ohjelmansa, kuten hän sitä nimittää."