"Ja millainen se ohjelma on? Älä hyppää ylitse. Kerro minulle jok'ainoa seikka", pyysi Mabel hartaasti ja aivan tosissaan; sillä tähän mennessä hän, kuten tiedämme, oli alkanut tuntea teeskentelemätöntä mielenkiintoa tyttöjen kohtaloihin ja tiesi paljoa enemmän Elman pääasiallisista ystävistä ja tuttavista kuin heidän pelkät nimensä. "Mitä neiti Exeter itse tekee?"
"Hän johtaa ostoksilla käyntiä, kuten hän sitä nimittää, aamusella. Luullaksemme hän varaa syntymäpäiväkseen kaikki ostokset, mitä tietää meidän tyttöjen haluavan; hänellä näkyy olevan niin paljon tehtävää, ja käydään niin perin hauskoissa, huvittavissa paikoissa. Ajamme Bond Streetin pitkin omnibuksella…" Elma pysähtyi.
"Omnibuksella — niin", nyökkäsi Mabel (sanoakseen: "Tiedän varsin hyvin, mitä omnibus on; olen nähnyt niitä, älä pysähdy tietämättömyyttäni valaisemaan") — "niin, omnibuksella. Sepä onkin osa huvista. Usein ajattelen, kuinka mielelläni ajaisin omnibuksessa."
"Ka, minä en niistä pidä", tunnusti Elma vilpittömästi. "Ne ovat hirveän kuumia, niissä saa päänkipua, ja muutamat niistä tärskyttävätkin aika lailla — mutta emmehän me koskaan osoita tyytymättömyyttä; sillä tietysti neiti Exeter itse mieluummin ajaisi sievissä avonaisissa vaunuissa; eikä hänellä tietenkään ole muuta keinoa meidän kuljettamiseemme; ja syntymäpäivänään hän ehdottomasti tahtoo maksaa kaikki jokaisen puolesta. Nousemme siis omnibukseen aivan oikein; matkaa ei olekaan varsin pitkälti; ja päästyämme Marmorikaaren luo meidän tarvitsee vain kävellä pois."
"Mutta lähtevätkö kaikki tytöt? Koko kouluko?"
"Oh ei, hyvä ystävä", virkkoi Elma hilpeästi. "Jokainen opettajatar johtaa omaa joukkoansa, mikä yhtäälle, mikä toisaalle. Neiti Mordern melkein aina haluaa nähdä tauluja, mutta ne, jotka lähtevät hänen mukanaan, tahtovat ainakin Burlington Arcadelle. Mademoiselle Marie taas vie joukkonsa ranskalaisiin myymälöihin ostamaan suklaatia ja tekokukkia sekä pujahtaa puoli kahdentoista aikaan Rowille ratsastajia katselemaan. Vaikkei kukaan sitä luulisi, on mademoiselle Marie mielettömästi ihastunut hevosiin; hänen veljensä palvelee jossakin ranskalaisessa rakuunarykmentissä."
"Mitäpä hänestä, Elma. Mutta etkö silloin mene mademoisellen kanssa?
Luulin sinunkin pitävän hevosista?"
"Ah kyllä, mutta minä olen mieluummin neiti Exeterin kanssa. Pysyn hänen lähettyvillään kaiken päivää. Ne tytöt, jotka aamulla menevät Rowille, tulevat sitäpaitsi myöhään ja väsyneinä kotiin, minkä jälkeen he mieluimmin istuskelevat puutarhassa satukirjoja lukemassa. Ne ovat tavallisesti pieniä tyttöjä. Vain neljä meitä vanhempia lähtee neiti Exeterin matkaan, ja me palaamme jokseenkin aikaisin — tarkoitan, että olemme kaikki kotona kello kahden tienoissa, ja sitten vetäydymme kaikki omiin suojiimme lepäämään päivän kuumimmiksi tunneiksi, kunnes kello neljän tienoissa tuodaan teetä."
"Mitä? Teetäkö? Olettepa te aika herkuttelijoita!"
"Niin todellakin! Joka ovelle naputetaan, ja tarjotin…"