"Tarjotinko?"
"Ja kun se ehtii meidän ovellemme, Henriettan ja minun, me hypähdämme ylös ja huudamme: 'Sisälle, Mary! Mitä siellä on, Mary?' ikäänkuin emme ollenkaan aavistaisi! Sillä osa iloa onkin siinä, ettei mitään ole sanottu, näethän. Sitten Mary selittää: Neiti Exeter ajatteli, että kuppi teetä virkistää nuoria neitejä, ennenkuin jälleen menette ulos, ja olkaahan hyvät ja valmistautukaa lähtemään neljännestä vaille viisi'."
"Ja mihin teidän sitten on lähdettävä?" sanoo Mabel.
"Puistoon. Puistoon päivän muodikkaimmalla tunnilla. Ajattelehan, Mabel! Käymmehän me, minä ja sinä, siellä siihen aikaan kotiväkemme kanssa; mutta neiti Exeter tyttöineen tekee sen ainoastaan tuona päivänä. Ja on perin hauskaa mennä kaikki yhdessä ja mennä samaan aikaan kuin muutkin ihmiset, eikä saapua kävelyltään juuri päivän herttaisella, vilpoisella hetkellä ja istua ikävään päivällispöytään silloin kun kaikki hienoimmat ihmiset lähtevät ulos jälleen."
"Mutta en käsitä, miksei neiti Exeter pidä samoja tunteja kuin mekin", huomautti Elman kuuntelija varsin luonnollisen tietämättömänä. "Jokainen voinee toki syödä päivällistä milloin haluaa, tulla kotiin ja lähteä ulos milloin haluaa, kun vain asiansa siten järjestää."
"Oh, se ei laisinkaan kävisi päinsä koulussa" — Elma pudisti viisaana päätänsä, — "ei laisinkaan. Koulussa on otettava huomioon kaikenlaisia seikkoja; emmekä siitä tuskittelekaan, kun kerran olemme siihen oikein tottuneet. Talvisin emme siitä ensinkään välitä; on rattoisaa ja kodikasta istahtaa hauskaan, lämpimään, valoisaan ruokailusaliin kello kuudelta, kun tietää, että jälkeenpäin on pitkä hupaisa ilta edessä. Henrietta sanoo, että päivällisen syöminen kello kuudelta on meille kaikille perin terveellistä, ja että neiti Exeter keksii paljon miellyttäviä seikkoja, mitkä eivät ole tyttökouluissa tavallisia."
"Niinpä kyllä, todellakin; mutta kerrohan nyt loppukin siitä syntymäpäivästä, ole niin ystävällinen." Täytyy myöntää, että Elma oli taipuvainen poikkeamaan aineestansa, minkä hän aina säännöllisesti teki saadessaan tilaisuuden sanoa sanasen neiti Exeterin puolesta. "Ka, jatkahan", pyysi Mabel.
"No niin, siellä me kävelemme edestakaisin yhtä muhkeasti kuin kuka muu tahansa. Kävelemme ympäri, istumme — neiti Exeter hommaa aina tuoleja —, tapaamme joitakuita hänen tuttaviaan, jatka tietävät hänen olevan siellä ja tulevat vartavasten; ja viime vuonna näimme Walesin prinssinkin tyttärineen kulkevan kolmesti ohitsemme, kerran aivan läheltä, ja herra ja rouva Gladstonen…"
"Heidät voi nähdä joka päivä. Entä sitten?"
"Sittenkö? Mitä? Mitään muuta ei olekaan."