"Ettekö te mitään muuta tee?"
"Emme tosiaan; viivymme aivan myöhään, kunnes jokainen lähtee pukeutumaan päivällistä varten. Silloin mekin lähdemme ja tiedämmepä, mikä kotiin palattuamme meitä odottaa."
"Mikä?"
"Hienoin illallinen mitä kuvitella voi. Kerron siitä sinulle perin pohjin joskus toiste. Siinä on kaikkea — kaikkea. Neiti Exeter koettaa yllättää meidät jollakin uudella joka vuosi; ja vaikka silloin jo olemme varsin väsyksissä pukeudumme aina parhaimpiimme, samaten kuin neiti Exeterkin… ah, kello soi, Mabel, minua tullaan noutamaan — hyvästi!"
"Maltahan silmänräpäys, Elma. Kuinka monta teitä lähtee puistoon — neljäkö?"
"Vain kolme. Neiti Exeter sanoo, ettemme voi kävellä useampi kuin kaksi rinnatusten iltapäivällä. Hyvästi."
"Kuka jää kotiin? Et suinkaan sinä?"
"En, en! Clara — Clara Nugent. Muttei hänkään jää kotiin, hän menee iltapäivä-konserttiin erään tätinsä kanssa. Hän on soitannollinen tyttö ja jokseenkin köyhä. Neiti Exeter lahjoittaa hänelle pääsylipun — varmaan on konsertti jossakin, — ja siten, vaikka hän muuten viettääkin koko päivän meidän kanssamme, hänellä on konserttinsa erikseen."
"Kylläpä teillä varmaan on hauskaa", virkkoi Mabel hiljempää kuin hänen tapansa oli. Ja hän unohti vastata lähtevän vieraansa kolmanteen iloiseen hyvästijättöön, mutta näkyi sensijaan vaipuneen mietteisiinsä.