"Tahdon kerran olla hiukan ystävällinen."
"Äiti, et voine sitä todella tarkoittaa!"
"Mutta, hyvä lapsi, en minä näe siinä mitään sopimatonta."
"Tuuma on mieletön, ja siksi sopimaton! Mihinkähän tosiaan, äiti, tämän jälkeen suostutkaan? Mabel saattaa sekä sinut että itsensä naurunalaiseksi. Ajatella hänen istuvan yksinään sinun vaunuissasi…"
"Mutta, rakas Florence, miksikä ei?" Florence oli Mabelin vanhempi sisar, lähinnä iässä ja lähinnä vallassa Mertaunin herttuattaren tyttäristä. Hänen kanssaan herttuatar suvaitsi väitellä, toiset hän ilman muuta sivuutti. "Miksikä ei?" jatkoi hellä äiti puolustellen lemmikkiänsä. "Itse ajan tosiaan mieluummin Mabelin pienissä kärryissä silloin tällöin, ja se huvittaa minua; niissä voin tehdä vapaan, virkistävän retken virran rantaa pitkin, ja se saattaa minun hermoni paljoa parempaan kuntoon illaksi kuin ajelu puiston tungoksessa. Minä pidän Mabelin tuumaa aivan mainiona! Ja se huvittaa lapsi-parkaa…"
"Se on niin järjetöntä!" Lady Florence ei ollut taitava väittelijä. "Ei ketään hänen kanssaan, tyttö istumassa aivan yksinään loistovaunuissa!"
"Miksi ei sitten joku teistä lähde hänen mukaansa? Mikset mene itse?"
"Hän tietää, että olen estetty", vastasi sisar lyhyeen. "Ennenkuin Mabel teki ehdotuksensa, hän tiesi varsin hyvin, ettei kukaan meistä voinut lähteä. Hän valitsikin sitä varten oman aikansa: emme olisi kuulleet asiasta sanaakaan, ellei Truefit olisi sattumalta lähettänyt kysymään määräyksiä kääsien suhteen puolisen jälkeen. Äiti, ihmettelen tosiaan, että voit tuolla tavoin hemmoitella piloille Mabelin. Olet pilannut hänet niin, että…"
"Häntä ei enää voi enempää pilata", huusi iloinen ääni puhujan takaa, ja mainittu Mabel ilmestyi täysissä matkatamineissaan. "Ahaa, minä kuulin, mitä sanoit, Florence. Oletkin aivan oikeassa. Ei hyödytä yrittää, äiti. Minua ei voi enää enempää pilata, niinkuin Florence sanoo, ja minun täytyy siis tyytyä siihen, mitä jo olen saanut. Mistä Florence nyt sitten torailee? Ajopeliemme vaihdostako?"
Herttuatar katsahti häneen hellästi,