"Sinä olet näyttävä lystikkäältä, äiti, mutta niin olen minäkin! Minä tahdon näyttää lystikkäältä. Etkö sinä? Minä menen kaikkien muiden ihmisten sekaan ja ajelen juhlallisesti edestakaisin aivan yksikseni, kuten sinä! Ja sinä saat ajella rannalla, tuntea raikkaan ilman puhaltelevan poskiisi ja silmiisi karkoittaen sinusta kaiken päänkivun kuin usvan, niinkuin se karkoittaa minustakin, milloin on ranskalaisten teonsanoin taivutuksia läksynä."
"Epäilemättä se tekee päänsärylleni hyvää, rakas tyttöseni."
"Senvuoksi Mabel kai sitä koetta ehdottikin", huomautti Florence ivallisesti. "Mabelhan aina ajattelee muita."
Mabel punehtui.
"En käsitä, miksi minun tulisi ajatella muita, kun muutkaan eivät ajattele minua", aloitti hän vihastuneesti. "En sanonut, että pyysin äitiä lähtemään päänkipunsa vuoksi; sanoin vain, että kun hän lähtee, se saattaa parantaa hänen päänkipunsa. Minä en ole tekopyhä" — ja hän vaikeni uhmamielin.
"Et tosiaan! Mabel sitä ei koskaan ole!" huudahti hänen varma puoltajansa, johon tyttären mieliala tarttui. "Sinä, Florence, et tosiaan saisi hänestä sellaista ajatella. Mitä taas minuun tulee, niin jos tahdon lainata vaununi jollekulle, on se oma asiani. Mitä nureksimisen syytä tällaisessa yksinkertaisessa asiassa näet", jatkoi herttuatar valitellen, "sitä en voi ollenkaan käsittää".
Florence kohautti olkapäitänsä. "Se on vain osa kokonaisuudesta", jupisi hän lähtien huoneesta.
"Kiusallinen kapine!" huudahti Mabel helpotuksesta huoahtaen. "Pelkäsin, että hän tahtoisi lähteä kanssani ulos tai pakottaisi Edithin lähtemään, ja se olisi tärvellyt kaiken. Minä tahdon lähteä aivan yksinäni — aivan yksinäni. Kerron siitä sinulle seikkaperäisesti, kun tulen kotiin, äiti. Mutta tietenkin sinun tulee olla siitä muille virkkamatta, tai saatamme molemmat joutua tiukalle", lisäsi tyttö suojelevasti.
"Mutta, rakas lapsi…" Poloinen herttuatar näytti hiukan hämmentyneeltä ja levottomalta. "Tiukalle, rakkaani? En käsittänyt sitä. Eiköhän olisi parasta, että antaisit minulle vihjauksen? Minä en hiiskuisi sanaakaan sisarillesi, mutta sinä, näetkös, olet vielä kovin nuori."
"Oh, kyllä minä asiani hoitelen", nyökkäsi Mabel rauhoittavasti. "Älä huolehdi, äiti, kyllä minä tiedän, mitä teen, enkä voi mitenkään sitä sinulle edeltäpäin kertoa. Ei se mitään ole… ei tosiaan… Vain…"