XV.
"Voiko samaan aikaan liikkua kahdessa eri seurapiirissä!"
Mertounin herttuatar ensin hiukan hämmästyi, sitten asia häntä huvitti, ja lopuksi hän oli tavattoman ylpeäkin, kun kuuli mihin hänen upeita ajopelejään oli käytetty.
"Se rakas lapsi!" huudahti hän herttualle kahdenkesken jälkeenpäin. "Että hän keksikin sellaista! Kuinka Mabelin sisaret häntä ymmärtävät väärin ja väärin tuomitsevat! Nytkään en totisesti tohdi kertoa heille lemmikkimme hyväntahtoisuudesta ja ystävällisyydestä, sillä he nauraisivat sitä. Mutta eikö tyttö menetellyt herttaisesti? Ja toimia noin ominpäinsä kenellekään hiiskumatta! Olipa se älykästä. Peräti näppärää!"
"Hahaha! Sen voit Mabelista uskoa", vastasi Mabelin isä täysin arvoa-antavasti. "Se häikäilemätön pikku veitikka! Olisinpa tahtonut hänet nähdä!"
"Niin olisin minäkin. Sitä rakasta lasta! Olen kuitenkin iloinen, ettei kukaan muu meistä häntä nähnyt", lisäsi herttuatar-parka hermostuneesti. "Olisimme saaneet siitä alati kuulla. Mutta näin ollen, kun Florence kysyi minulta tänä aamuna, mitä Mabel teki, vastasin vain, että hän oli Elma Alfretonin kanssa ollut puistossa ajelemassa. Minun ei ollut pakko sanoa enempää. Jos kerran minä olen tyytyväinen rakkaan Mabelimme käytökseen, ei tietysti kellään muulla ole oikeutta asiaan sekaantua."
"Se oli aivan sopivaa ja oikeata menettelyä", myönsi herttua ikäänkuin sinetillä vahvistaen puolisonsa hyväksymisen — vaikka hän kenties sisimmässä sydämessään tuskin oli vähemmän halukas välttämään asian julkiseksi tulemista kuin rouva, "hyvin kiitettävää pienen tytön tekemäksi." Molemmat vanhemmat yhä hellästi ajattelivat perheen nuorinta lasta pienenä tyttönä.
"Äiti-rukkani oli hyväntahtoisimpia ja lempeimpiä ihmisiä", lisäsi puhuja miettiväisesti; "aina hän ajatteli muita, aina suunnitteli jotakin muiden hyväksi; ja Mabel tulee häneen. Pelkään, ettemme nykyjään tee puoliksikaan niin paljoa lähimmäistemme hyväksi kuin meidän tulisi"; ja hän huoahti hiukan.
Mutta hänen oli aika mennä parlamentin ylähuoneeseen, ja hänen oli ilmoitettava, milloin saapuisi jälleen kotiin ja lähtisikö vai eikö vaimonsa mukana siihen tai tähän huvitilaisuuteen sitten jälkeenpäin, — Mertounin herttua ja herttuatar olivat näet paljoa enemmän toisiinsa kiintynyt pariskunta kuin sir Thomas ja Lady Alfreton tai ylimalkaan useimmat heidän yhteiskuntaluokastaan, ja heidät nähtiin varsin usein yhdessä. Sillä hetkellä, kun kumpikin asia oli järjestetty ja aviopuolisoiden keskustelu päättynyt, hän siis oli jo kokonaan unohtanut Mabelin tai oikeammin Mabelin viimeisen kepposen.
Mutta herttuatar ei ollut unohtanut.