XX.
Tyttö rouva Thatcherin mökillä.
"Jos Elma tyytyisi käymään mökkilöissä silloin tällöin, joskus pistäytyen kylän koulussakin, en sitä suinkaan pahoittelisi", lausui lady Alfreton valittelevalla äänellä muutamia viikkoja myöhemmin. "Se on aivan tavallista maalla, ja vaikken itse juuri sellaista harrasta, on minulla useita ystäviä, jotka usein käyvät talonpoikain majoissa. Mutta Elma on tosiaan jokseenkin väsyttävä, lapsi-parka! Hänellä on taipumusta juosta tuollaisten omituisten puolivillaisten ihmisten perässä, jotka eivät kehenkään kuulu; ja vaikka tiedän, että hän siitä luopuisi, jos sanoisin sitä tahtovani, on kuitenkin vaikeata saada hänet ymmärtämään asemaa. Hänellä on aina joku oivallinen syy tuttavuuden tekemiseen tämän tai tuon kanssa; ja hän on niin tunnokas hankkimaan edeltäpäin minun suostumukseni — Juliet ei varmaan koskaan ole ollut läheskään yhtä tunnokas", lisäsi hän ohimennen, — "että tuskin osaan häneen suuttua. Mutta mitä minun on tehtävä, jos tätä jatkuu?" Tässä puhuja kohotti kulmakarvaansa ja vilkaisi poikaansa. Hänellä ja Piersillä oli varsin usein tapana keskustella Elmasta näinä aikoina.
"Minkä kepposen hän nyt on tehnyt?" kysyi Piers.
"Hm, kepposen? Kepposeksi sitä tuskin voi nimittää. Mutta kerronpa sinulle. Tiedät sen sievän, huvilantapaisen mökin kuusamakujan varrella, rouva Thatcherin mökin — sen, jonka edessä on vihreä veräjä?"
"Tiedän."
"Rouva Thatcher vuokrailee sitä suvikuukausina kesävieraille, ja varsin hyvät suojat siellä onkin. Ne näkyvät olevan aina täynnä. Kuljen usein sitä tietä; ja tänä kesänä olen aina siitä ohimennessäni, jos ilma on kaunis, huomannut sairaan tytön istumassa tuolissa ulkona sievässä puutarhassa. Milloin on vähänkin viileämpi, hänet näkee kaariakkunassa. Mökkihän on niin lähellä tietä, ettei voi olla katsomatta suoraan sisälle. Ehkä en kuitenkaan olisi tyttöä pannut merkille, ellei Elma olisi kiinnittänyt häneen huomiotani ja aina ohikulkiessamme huudahtanut: 'Kah, siellä hän on!' Täten tyttö vihdoin oli herättänyt mielenkiintoa meissä molemmissa. Oli tosiaan aivan lystikästä; sillä jos Elma sattui kulkemaan yksinään — mökkihän on pappilan tiellä ja Elma voi kävellä sinne yksinään, pappila kun on niin lähellä omaa porttiamme… No niin, ellen ollut Elman matkassa, oli hänellä aina tapana ilmoittaa minulle, oliko tyttö sisällä vai ulkona, ikäänkuin asia olisi ollut aivan erikoisen tärkeä! No, minä en tosiaan voinut välttää, että minussa heräsi mielenkiintoa", jatkoi lady Alfreton nauraen. "Tiedäthän, kuinka Elma voi herättää harrastuksemme vastoin tahtoammekin; ja niin järjettömältä kuin se kuulostaneekin, epävakaisella ilmalla usein yllätin itseni miettimästä, voiko tuo tyttö, josta en tiennyt kerrassaan mitään, istua ulkosalla vai eikö."
Piers nyökkäsi tarkkaavaisuuden merkiksi.
"Kaikki tuo ei kuitenkaan mitään haitannut", jatkoi hänen äitinsä; "se oli pientä viatonta leikkiä Elman ja minun välilläni, enkä ollenkaan aavistanut sen muuttuvan miksikään muuksi. Mutta ajattelehan! Noin viikko sitten Elma pyrähti sisälle punehtuen, kuten tiedät hänen punehtuvan, milloin hänellä on jotakin erityistä sanottavaa, ja ehdotti, että kävisin rouva Thatcherin huvilassa asuvan tytön äitiä tapaamassa! Minun täytyy Elman puolustukseksi myöntää", jatkoi puhuja, "että hän oli hankkinut joitakin tietoja tuosta väestä: olivat luullakseni herra Bryantin, uuden kappalaisemme sukulaisia. Hän on oivallinen nuori mies, jonka tänne pääsemistä sir Thomas suuressa määrin avusti, — mutta siitä kai ei johdu, että meidän on otettava kaikki herra Bryantin serkut ja heimolaiset satulaamme? Kävi sitten selville, että Elma oli tavannut potilaan — 'meidän tyttömme', kuten hän sanoi — pappilassa sinä iltapäivänä ja, sanalla sanoen, oli tehnyt tuttavuutta hänen kanssaan, aivan tosissaan kuvitellen, että minä siitä riemastuisin ja innostuisin yhtä paljon kuin hän itsekin! Mitä saatoin sanoa? Olisi ollut julmaa ilmaista hänelle toivovani, ettei hän olisi mihinkään sellaiseen ryhtynyt. Siitä pitäen on siis ollut vierailuja ja vastavierailuja, kirjojen lainailuja ja kukkien lähettämisiä, — ja vaikka minä itse en suostunut sinne menemään, sillä minä sanoin Elmalle nimenomaan, ettei minun sopinut käydä rouva Thatcherin vuokralaisten luona, — jos nimittäin yhtenä kesänä kävisin, odotettaisiin sitä minulta seuraavanakin ja aina vastedes, — niin en kuitenkaan tahtonut kieltää häntä käymästä. Kunnon ihmisiä ne kyllä ovat…" ja rouva vaikeni tarkatakseen, mitä kuulijansa ajatteli.
"Elma käy siis nykyisin heidän luonansa?" oli kuitenkin kaikki, mitä
Piers virkkoi.