"Voi hyväinen!"
"Viettäisitte edes puolet ajastanne omassa kauniissa kodissanne, koettaisitte mieltyä siihen, tutustua sen suloihin ja rakastaa sitä. Se, äitiseni, on minun neuvoni; ja vaikka se sinua kummastuttanee, niin huomaisit sen hyväksi, kunhan vain sitä koettelisit."
"Entä sinä?" kysyi hänen äitinsä äkkiä. "Mitä sitten sinä aikoisit tehdä? Jos — jos me ryhtyisimme muuttamaan elämäntapojamme ehdottamaasi malliin, uhraisitko sinäkin jotakin? Näkisimmekö sinut useammin parissamme kuin tätä nykyä? Talvehtisitko sinä täällä kanssamme?"
Nuori mies mietti kotvan aikaa.
"Ah, arvasinhan, ettet sitä tekisi, Piers!"
"Olet väärässä, äiti; minä pysähdyin vain harkitsemaan. Ei riittäisi mitkään puolinaiset toimenpiteet, näetkös. Jos päättäisimme asettua vakinaisesti tänne asumaan, olisi meidän elettävä toisenlaisten ihmisten parissa ja heidän tavallansa. Minä toisin metsästyshevoseni Leicestershirestä tänne, isä saisi teettää lisärakennuksen talliin; minä kävisin metsästämässä ja kutsuisin vieraita eräretkille; ja sinä kiertäisit Julietin kanssa talosta taloon, harrastaen kaikkea ja ottaen osaa kaikkiin paikkakunnan rientoihin."
"Epäilemättä se olisi parempi kuin olla mihinkään osaa ottamatta." Lady
Alfreton alkoi itsekin ilahtua tästä ajatuksesta.
"Ja joulun aikaan meidän ei pitäisi tyytyä lähettelemään vain raha-avustuksia ja villapeitteitä, vaan meidän tulisi olla täällä, täällä kaiken kansan keskuudessa kestiten ja juhlien. Rikkaiden ja köyhien parissa, eikö niin? Tilallisten ja tilattomien?"
"Ni-in… niin kai."
"Ja — mutta luulen sinun käsittävän. Se on siis sovittu. Jos sinä ja isä pidätte asiaa kokeen arvoisena, niin minä tahdon ryhtyä kanssanne yksiin tuumiin. Puhu siitä hänelle. Minusta koko elämänohjelmamme kaipaa uudistusta, emmekä voi aloittaa liian aikaisin."