"Mutta minä en luule, että se on sopimatonta, ja se näyttäisi sinulle, millainen Mabel todella on; ja minä tiedän, että et hänestä paljoa pidä."
"No?"
"Hän sanoi sinä iltana itkeneensä itsensä nukuksiin."
"Itkeneensä itsensä nukuksiin!"
"Hän oli niin häpeissään. Ja olihan se omituista, juuri hiukan omituista, ettei koskaan ollut yrittänyt mitään."
"Omituista sinun korvissasi tietenkin. Ei aivan yhtä omituista minun korvissani, ja luullakseni on paljon muitakin, joille se ei kuulostaisi omituiselta. Ainoa kummallisuus olisi siitä itkeminen."
"No sitä en pidä laisinkaan omituisena", virkkoi Elma hiljaa.
"Et, koska…" Hän vaikeni, henkäisi pitkään ja katsahti tyttöön ikäänkuin epäröiden, jatkaisiko vai ei.
"Koska?" kysyi Elma mitä vakavimman tarkkaavaisena. "Kerro minulle,
Piers. Minä en koskaan pane pahakseni sanojasi, Piers. Koskeeko se
Mabelia?"
"Ei."