"Ei, ei!"
"Niin, yhden ainoan kerran, rakas lapsi. En enää koskaan puhu siihen tapaan, paitsi jos…" Hän vaikeni äkkiä.
"Ei, sinä et saa — sinä et saa."
"Paitsi jos…" toisti hän. Mitään enempää hän ei sanonut.
XXIII.
"Lieneeköhän se punehdus mitään merkinnyt?"
Oli kenties hiukan raskasta Elmalle, että hänen serkkunsa ehdotus pantiin täytäntöön tosiaan varsin perinpohjaisesti ja että Alfretonin herrasväki siis vietti maakartanossansa melkoista isomman osan elämästänsä kuin ennen.
Tästä päätöksestä johtui, että hänen täytyi uhrata "Park Lanen päivät" — nuo päivät, jotka olivat käyneet hänelle entistä rakkaammiksi senjälkeen, kun niin herkkä muutos oli tapahtunut ennen itsekkäässä ja väsähtäneessä perheessä, että hänkin saattoi tämän parannuksen huomata. Hänen täytyi luopua heidän seurassaan viettämistään keskiviikon iltapuolista aina tulevan vuoden pääsiäiseen asti.
Sanomattakin on selvää, että joulun hän oli viettänyt Towersissa, ja se oli ollut hurmaavan rattoisa joulu; mutta sitä seuraavien jokseenkin lohduttamien kevätkuukausien aikana ihan huhtikuun loppuun asti — sillä pääsiäinen oli sinä vuonna tavattoman myöhään — hän oli poikkeuksetta keskiviikko-aamua huokauksin tervehtänyt.
Kuten tiedämme, oli Elmalla sentään niin onnellinen luonne, että ikävä ei voinut sitä lannistaa eikä pettymys katkeroittaa.