"Aivan terve, täysin terve, täti."
"Neiti Exeter on varmaan pitänyt sinusta hyvän huolen." Ja sitten — ihmeitten ihme! — lady Alfreton lisäsi ihan kuin luonnollisena jatkona: "Minun täytynee käydä neiti Exeterin luona lausumassa hänelle tunnustukseni."
Hän oli käynyt niin monien ihmisten luona siitä ajasta, kun hänet viimeksi tapasimme, että yksi vierailu enemmän tai vähemmän ei paljoa merkinnyt, eikä neiti Exeter ollut enemmän hänen oman säätypiirinsä ulkopuolella kuin monet muut olivat olleet.
Hänen poikansa ehdottama koe oli, kuten olemme rouvalta itseltään kuulleet, onnistunut erinomaisesti. Hän oli huomannut, että kohteliaisuus, ystävällisyys ja naapurillisuus eivät ehdottomasti tietäneet tartuntaa tai edes alituista kanssakäymistä. Vähitellen hänen silmänsä olivat avautuneet näkemään sen tosiasian, että oli mahdollista olla huomaavainen, jopa viettää aivan hauska puolitunti yksinkertaisten kansanihmisten parissa, jotka tiesivät vähän tai eivät mitään siitä maailmasta, missä hän eli, mutta joiden oma maailma kuitenkin oli sellainen, ettei hän voinut sitä halveksia. Alkoipa hän heistä oppiakin.
"Poloinen rouva Smith oli täällä tänään ja hän on todella varsin hauska puheissaan ja varsin kaino ja vaatimaton esiintymisessään — vaikka on ihan ihmeellistä, mitä hän on tehnyt, — niin ihmeellistä, että muut saavat vallan hävetä", oli ylhäinen rouva eräässä tilaisuudessa vakuuttanut; "enkä suinkaan enää koskaan edes ajattelekaan häntä sivistymättömäksi. Kah, ihan unohdin hänen pienet omituisuutensa hänen täällä ollessaan — eikä sellaisista saisi niin kovin paljoa välittääkään. Minä pyysin häntä käymään toistekin, pyysin niinkin; minä todellakin pidän hänen käynneistään."
Eräänä päivänä hän taas oli lausunut: "Rakas Piers, jos olisin tuntenut sen sääliteltävän, kauhean miespoloisen aikaisemman elämäntarinan, jonka tänne tuonnoin toit, en suinkaan olisi käyttäytynyt häntä kohtaan niinkuin käyttäydyin. Olen nyt aivan suuttunut itseeni. Tiedätkö sen? Oletko kuullut siitä? Vai et? Annahan, kun sitten kerron sinulle." Senjälkeen oli seurannut yksityiskohtia, ja lopuksi oli rouva lausunut: "Jos siis joskus haluat käskeä hänet jälleen tänne, Piers, tahdon tehdä parhaani poistaakseni sanojeni aikaisemman vaikutuksen; ja vaikken ymmärräkään kaikkea, mitä hän sanoo, sillä tiedäthän, että hänen murteensa ja puhetapansa on miltei mahdotonta, tahdon hymyillä ja virkkaa jotakin, mitä hyvänsä, rauhoittaakseni ja rohkaistakseni häntä."
Piersin lause: "Kukaan ei kykene siihen paremmin kuin sinä, äitiseni", oli ollut pienenä lisäpalkkiona tästä.
Mutta totta puhuen lady Alfreton ei olisi kaivannut mitään muuta palkkiota kuin omat onnellisemmat tunteensa. Jokainen pieni ponnistus oli kantanut omat hedelmänsä; ja hänen puolisonsa ja poikansa hyväksyminen Julietin huvitetun myöntymisen kera oli vain tasoittanut hänen tiensä hiukan sileämmäksi kuin se ehkä muutoin olisi ollut. Hänen alettuaan kerran astua tätä polkua häntä ei enää hevillä olisi saatu siitä poikkeamaan.
Sir Thomas oli kummastuneena kohottanut kulmakarvojansa, mutta oli muutoksen johdosta myöskin mielihyvästä hykerrellyt käsiänsä. Hänkin oli luvannut tulla maalais-herrasmieheksi, jollaiseksi hänen poikansa oli muuttumassa. Vielä ei ollut liian myöhään: se tekisi erinomaisen hyvää sekä hänen terveydelleen että hänen maineelleen.
Jouluna Towers tuskin tunnettiin entisekseen, kun ilta illan perään ajopelejä vieri edestakaisin; ja Elman sanojen mukaan oli ollut milloin mitäkin "ihania, ihania" juhlia ja kestityksiä sekä rikkaille että köyhille, jopa onnettomille "keskiluokkalaisillekin", jotka alussa olivat olleet hänen tätinsä erityisenä kammona, mutta joista hän sittemmin erikoisesti huolehti. Julietkin oli huomannut, ettei naapurillisuus sittenkään ollut mitään huonoa huvia ja etteivät ihmiset senvuoksi käyneet "röyhkeiksi, tungetteleviksi ja hännysteleviksi", kuten hän ja hänen äitinsä ennen olivat luulleet.