Hyväluontoisen Mertounin herttuattaren auliissa ja iloisessa myötävaikutuksessa lady Alfretonilla oli myöskin alituista tukea ja puolustusta uudelle asiaintilalle.
"Mitä herttuatar tekee, sitä voin minäkin tehdä", oli hänen tapansa päättäväisesti vastata Julietin silloin tällöin huomautellessa, ettei Park Lane ollut Towers ja että se, mikä varsin hyvin meni mukiin B:n kreivikunnassa, tuskin sopi Lontoossa.
Lady Alfreton ei lisännyt — kenties ehkä ei tiennyt, — että, mitä herttuatar teki, johtui yhdeksässä tapauksessa kymmenestä hänen omassa perheessään tapahtuneesta vallan siirrosta, toisin sanoen, että mihin Mabel johti, sinne Mabelin äiti seurasi — ja me tiedämme, kuka oli kaiken johtajana.
— Se on Elman, yksinomaan Elman vaikutusta! — päätteli eräs, joka myöskin tiesi.
Mutta Piers ei sinä kesänä sallinut itselleen tilaisuutta usein tavata Elmaa. Hän lähti pitkälle ulkomaanmatkalle heti kaupunkiin muuton jälkeen; ja jos sopii vilkaista viattoman sydämen kuulakkaan syvyyteen, voimme aavistella, että hänen nuoren serkkunsa mielestä kaikki oli menettänyt puolet kirkkaudestaan, kun hän oli poissa.
Elman joutohetket Park Lanen talossa eivät siitä pitäen koskaan kuluneet yhtä hupaisasti — varsinkaan eivät tarjonneet läheskään samaa tenhoa kuin muutamina ensi viikkoina tuon onnellisen pääsiäisajan jälkeen. Hän kaipasi aina jotakin. Hetket olivat kadottaneet viehätyksensä, ihana kirkkaus oli niistä kaikonnut.
Eräänä päivänä lady Alfreton sanoi äkkiä: "Kah, Elma! Olen saanut kirjeen Piersiltä. Hän lähettää sinulle sydämellisiä terveisiä. Se ei ole laisinkaan Piersin tapaista; mutta sinä olit aina hänen suosikkinsa." Sitten hän käännellen kirjettä kädessään alkoi lukea höpistä ensin hiljaa ja vihdoin äänekkäämmin: "Rakastava poikasi Piers Alfreton. Sano sydämellisiä terveisiä Elmalle." Sitten osoittaen lausetta: "Tuossa näet! Tuossa se on! 'Sano sydämellisiä terveisiä Elmalle'."
Jälkeenpäin puhuja mietiskeli itsekseen tähän tapaan:
— Lieneeköhän se punehdus mitään merkinnyt? Toivoisin niin — kaikesta sydämestäni sitä toivoisin. Mutta ainahan Elma punastuu. Hän punastuu ujostellessaan ja punastuu innostuessaan. Mutta sentään… En voi muistella nähneeni mitään aivan samanlaista punehdusta tätä ennen.