"Eikö?"
"Mutta hänen silmänsä punottivat ja olivat turvoksissa. Täti, se rakas, ystävällinen, oivallinen neiti Exeter rakasti minua enemmän kuin kukaan muu heistä; ja minä luulen, että hän tunsi uhraavansa minut ainiaaksi." —
Muutamia päiviä aikaisemmin lady Alfreton oli esittänyt ajatuksiaan tähän tapaan:
"Olen valmis myöntämään, että Elma on hyvin kasvatettu ja että hänen lahjojansa on siinä suhteessa kehitetty niin paljon kuin on ollut mahdollista. Mutta pelkät lukutiedot eivät yksin riitä; ja vaikkei minulla ole hitustakaan muistutettavaa neiti Exeteriä vastaan, joka on todellakin miellyttävä, järkevä nainen, olen kuitenkin ylimalkaan koulukasvatusta vastaan, enkä… enkä voi olla toivomatta, että nuori sukulaisemme vastedes välttää Haverstock Hillin alinomaista mainitsemista, kuten hän tähän asti on sitä maininnut."
"Mitä tulee tyttökouluihin yleensä, lady Alfreton, olen täysin samaa mieltä kanssanne", vastasi se naishenkilö, jolle yllämainitut sanat lausuttiin — hilpeä, järkevä maalaisnaapuri, eräs niitä Towersin lähettyvillä asuvia, joiden seuraa Piers oli äidilleen suositellut. "En kylläkään pidä nuorten neitien tavallisista kasvatuslaitoksista; sillä kun on joukko tyttäriä, kuten minulla, niin lukutuntien järjestäminen kotona on mielestäni kaikissa suhteissa edullisempaa. Mutta on tyttöjä — puolisonne veljentytär esimerkiksi, — joiden olosuhteet tekevät koulunkäynnin aivan välttämättömäksi. Heidän laisilleen, kuten Elman täällä ollessa hänen kuvailuistaan mielestäni hyvin tajusin, neiti Exeterin opisto on varmaan varsin oivallinen."
"Oh, kyllä; epäilemättä. Oivallinen joka suhteessa." (Nyttemmin lady
Alfreton poikkeuksetta uljaasti puolusti hänen kouluansa kouluna.)
"Mutta luulen kuitenkin käsittävänne, rakas rouva Wotherham, ettei
Elmalla voi olla mitään tarvetta — mitään syytä, — vielä pääsiäisen
jälkeen ylläpitää suhteitaan siellä." —
Mutta tässä nyt Elma pää tätinsä helmassa kuiskaili, kuinka neiti
Exeter häntä rakasti ja kuinka tämä oli aavistanut ikuista eroa.
Tietysti Elman täti antoi perään. Pienoinen sana oikealla hetkellä painaa vaa'assa enemmän kuin tuhannen muulloin.
Neiti Exeter olisi tervetullut Park Lanelle, milloin häntä vain halutti; Elma saisi käydä Haverstock Hillin kulmatalossa niin usein kuin tahtoi. Ja lady Alfreton itse tunsi saavansa runsaan palkan molemmista myönnytyksistään nähdessään tuon mitä aurinkoisimman luonteen aartehistosta päiväpaisteen nyt hiipivän herkkänä esille.
Mitäpä muita toivomuksia Elmalla tosiaankaan enää saattoi olla? Neiti
Exeter oli ollut koetuskivenä.