Jos täti olisi jäänyt kylmäksi ja järkkymättömäksi silloin, kun neiti Exeteristä tuli puhe, olisi ollut helppo nähdä, mikä kohtalo odotti kaikkia senlaatuisia pyyntöjä. Jos täti taas olisi parhaimmassa, ystävällisimmässä mielentilassaan — ja sitä täti oli ollut, ja siis oli kaikki hyvin.
Istuessaan siinä suloisessa huhtikuun hämärässä hellästi hyväillen jalokivillä koristettua kättä, johon oli tarttunut, ahmiessaan ulkoa löyhyilevää nuorten, veresten lehvien tuoksua ja rakkaasti silmäillessään huoneen tutunomaisia, kauniita esineitä Elma mietiskeli ja pohti tuhansia ihmisrakkaita ja jalomielisiä suunnitelmia. Hänen oma itsensä ei niissä koskaan ollut etualalla. Mutta jos niiden välistä välähti kultakuitu, mikä tuskin hänen omankaan silmänsä eroittamana kuitenkin kirkastutti näkyä ja siten teki sen armaammaksi, ken voi häntä moittia?
Eikö meidän tulisi ajatella poissaolevia? Sopiiko meidän unohtaa ne, jotka meitä rakastavat, vain siksi, etteivät tällä hetkellä ole silmiemme edessä?
Elma läpikävi täydellisen Lontoon seurustelukauden ennenkuin Piers tuli kotiin.
Viipyikö hän ulkomailla kesäkuun loppuun vartavasten antaakseen tytölle aikaa tähän, sitä hän ei koskaan sanonut; mutta totta on, että hänen ensimäinen kysymyksensä hänen palattuansa kuului: "Entä Elma, onko hän muuttumaton? Onko maailma pilannut hänet vai ei? Nythän hän on sitä koettanut? Sanokaa, minkä vaikutuksen se on häneen tehnyt."
Näytti melkein siltä kuin lady Alfreton olisi vaistomaisesti havainnut sen tunteen, mikä tämän nopean kysymyksen aiheutti. Hänen vastauksensa oli yhtä ripeä ja asiallinen —.
"Piers, maailma ei ole häntä pilannut, koska se ei voinut häntä pilata. Minä olen heikko nais-rukka ja minun täytyy tunnustaa, että olen saanut uutta elämänhalua nähdessäni sitä ihailua ja huomaavaisuutta, jolla tuota lapsi-kultaa on tervehditty kaikkialla, mihin ikänä hän on mennyt. Hän on ollut kevätkauden ihailluimpia kaunottaria, ja kaikki hänen osakseen tullut imartelu ja kunnianosoitukset eivät ole koskeneet häneen sen enempää kuin jos ne olisivat olleet aiotut toiselle. Minua kohtaan hän on mitä armain ja velvollisuudentuntoisin tyttö; hän seuraa minua kaikkialle, on aina valmiina, aina aulis ja hyvällä päällä. Hän kirjoittaa kutsukorttini ja kirjeeni. Minä olen nykyisin viheliäinen, veltto olento; hän käy sir Thomasin mukana eduskunnassa ja ratsastelee Julietin kanssa, — en käsitä, kuinka häneltä riittää aikaa kaikkeen tuohon ja muuhun vielä."
"Mitä se muu on?" kysyi hän.
"Oh, rakas Piers, sinä tuskin tuntisit meitä enää. Minä itse kylläkään en tee varsin paljoa, mutta Juliet puuhailee Elman mukana ihan kaikessa. Sisarellasi on sitä enemmän joutoaikaa, koska hän nykyisin ei todellakaan välitä niin paljoa seuraelämästä — tiedäthän, että hän on ollut seuraelämässä mukana jo monet kaudet; ja hän sanoo käyvänsä vanhaksi, hupsu tyttö! Olkoon sen asian laita kuinka hyvänsä, hän ainakin näyttää nuoremmalta ja reippaammalta ja on monin verroin viehkeämpi entisestään, nyt kun Elma on keksinyt hänelle hommaa. Hän puuhailee kaikenlaatuisten ihmisten kanssa, saat uskoa. Ei ihan köyhien kanssa; tytöt vakuuttavat minulle, että on toisia, jotka semmoiseen työhön sopivat paremmin kuin he — ja minun täytyy tunnustaa, että olenkin siitä iloinen. Mutta heillä näkyy olevan loppumattomiin omituisia ihmisiä hoivattavina ja sellaisia, joille osoittavat ystävyyttä ja hankkivat iloa. Muistat maininneeni sinulle Elman taipumuksesta puolivillaisiin? Ka niin, puolirotuisia hän vieläkin kaivaa esille, hääräilee niiden kanssa, puhuu niistä paljon ja saa lopuksi Julietin ja Mabelinkin asiaan innostumaan. Eipä niin, ettei Mabel itsekin olisi kyllin taitava niitä löytämään", jatkoi puhuja nauraen.
"On tosiaan huvittavaa, Piers, vallan huvittavaa nähdä, millä tavoin poloista Mertounin herttuatarta pyöritellään sinne tänne, edestakaisin, tuon hänen suuren, omavaltaisen tyttärensä käskystä. Minä pidän Mabelista; hän on herttainen tyttö ja Elman paras ystävä, tiedäthän; mutta häneltä puuttuvat kokonaan Elman rakkaat, viehättävät pikku eleet. Aina vain: 'Äiti, sinun on tehtävä näin' tai 'Äiti, sinun on tehtävä noin'. On kyllä totta, että herttuatar itse on siihen alkuaan syypää. Mutta se ei suinkaan ole kaunista, se ei ole hauskaa kuunnella. Elma sensijaan…"