Don Ranudo. Vaikka koko maailma siihen suostuisi, Don Ranudo de
Colibrados ei sitä tee.
(Pedro kertoo Don Ranudon lauseen ja kirjoittaa sen kirjaansa).
Isabella. Minä tästä havaitsen, ettei espanialaisten ylpeydelle syyttömästi naureta.
Don Ranudo. Älkää sitä sanoko, madame! Kansoja löytyy, missä suurisukusilla suvuilla on vielä suurempi kunniantunto. Intiassa esimerkiksi asuu Nairoksi kutsuttuja kansalaisia, jotka pesevät käsiänsä kun ovat koskeneet ihmisiin muista säädyistä, ja jotka tietä-antavat hetken, milloin käyvät ulkona, jottei kukaan tulisi heitä liian likelle.
Isabella. Sivistyneitäpä kansoja te tuotte esiin esimerkiksi! Mutta vaikka näen, että turhaan olen puhunut, en kiellostanne kumminkaan pahaksu; sillä niin käy minulle sääliksi teidän ynseä tilanne ja kurjuutenne, josta te, kuten näen nyt, ette voi päästä kunniatuntonne tähden.
Donna Olympia. Olkaa sellaisia syytöksiä puhumatta, madame; sen, joka meistä uskaltaa tuollaisia puhua, käy tosiaan pahasti. Eihän se köyhyyttä merkitse, ellei aina satu rahoja käsillä olemaan, pannaanhan usein intressille rahoja viimeiseen saakka, useinpa enemmänkin, jotta tarvittaessa on täytyminen itse lainata. Pahat ihmiset ainoasti sanovat meitä köyhiksi.
Isabella. Minä en syytä ketään köyhyydestä; olen tullut tekemään teille otollisen tarjoumuksen, koska te, sen pahemmin, olette köyhyydessä.
Donna Olympia. Me olemme siinä tilassa, että olemme tyytyväiset.
Isabella. Koska olette tilaanne tyytyväiset, niin ei ole minulla enään mitään sanomista. Mutta soisinpa, että itse miettisitte tyytyväisyyttänne silloin, kun velkojat — ja siitä olen varmaan vakuutettu — tulevat ryöstölle pesäänne, sekä eikö häpynne nouse yhä suuremmaksi kun ihmiset saavat kuulla, minkä edullisen tarjoumuksen olette hylänneet.
Donna Olympia. Näkyköön tarjoumuksenne ja puheenne tarkoitus kuin hyvältä ja edulliselta tahansa, niin en minä eikä puolisoni voi siihen suostua.