Don Ranudo (hymyillen). Ei, madame, uskokaa minua, se ei mitenkään sovi.
Isabella. Minä olen pahoillani siitä, että tulinkaan tälläistä asiaa.
Donna Olympia. Me emme ota sitä pahaksi. Syy ei ole teidän, te seuraatte veljenne tahtoa; ja hänenkin syynsä raukee, sillä rakkaus voi saada ihmisiä turhempiinkin. Mutta tämä on asia, joka on mahdotoin.
Isabella. Niin saan minä siis sanoa teille jäähyväiseni.
Donna Olympia. Nöyrin palvelianne, madame. Saatammeko missään muussa olla teille avuksi, niin sanokaa; mutta mitä tähän asiaan tulee, niin, jos tarkoin sitä mietitte, havaitsette itsekin, että se on mahdotoin.
(Isabella lähtee; Donna Olympia ja Don Ranudo nousevat vähän tuoliltaan. Leonora saattaa Isabellan ulos).
Neljäs kohtaus.
Leonora. Don Ranudo. Donna Olympia. Pedro.
Leonora. Madame Isabella ilmoittaa alhaisimmat kunnioituksensa ja pyytää herrasväen suosiollisesti vastaanottamaan tämän vähäisen kukkaron kultarahaa.
Donna Olympia. Se kanalia! Luuleeko hän meitä kerjäläisiksi. Pian vie se hänelle takasin ja heitä se häntä vasten silmiä. Tämä hävyttömyys ei jää kostamatta; sepä oli röyhkeys jonka vertaa ei ole kuultu, ei nähty! Eräs mitätön de las Minas tarjoo almuja Monte Riccos'elle, jonka esi-äiti hylkäsi semmoisen kosijan kun Don Alfonso de Riberan.