Donna Olympia. Mitä sanoisi esi-isäni Don Juliano de Monte Ricco, jos hän nyt nousisi haudastaan ja näkisi tämän?
Leonora (hiljaan). Hän sanoisi: ota vastaan rahat, narri, ja osta niillä vaatetta hameesi takapuoleen.
Don Ranudo. Ja mitä sanoisi Don Antonio de Colibrados, jos hän nyt nousisi kammiostaan?
Pedro (hiljaan). Hän sanoisi: sinä narri, luovu pois ylpeytesi hulluudesta ja mene työtä tekemään, jotta voisit ansaita uudet kengät itsellesi.
Donna Olympia. Mitähän sanoisi eräs esi-äiteistäni, Donna Adonida, joka ei vastaan-ottanut tuhannenkaan kultarahaa, mitkä hallitus, veljensä ansion tähden, tarjosi hänelle?
Leonora (hiljaan), Hän sanoisi: minä tein sen ylevyydestä, sillä minulla oli rikkautta kyllin; mutta sinä ansaitsisit päästä hulluin-huoneesen, kun olet nälkään kuolemaisillasi ja kumminkin ylönkatsot hyväntahtoisten lahjoja.
Don Ranudo. Mitä sanoisi Don Gusman de Colibrados, joka kulutti kolme tynnyriä kultaa uudistaessaan kolme pyramidia?
Pedro (hiljaan). Hän sanoisi: oi, onko se mahdollista, että joku meidän jälkeisemme on synnyttänyt tuollaisia viheliäisiä olentoja, jotka laiskuudellaan ovat joutuneet tuollaiseen tilaan!
Don Ranudo. Mutta tuo Isabella teki tämän kentiesi yksinkertaisuudesta, sillä tuonkaltaiset ihmiset ovat talonpoikia meidän rinnallamme. Jos varmaan tietäsin, että hän sen ylönkatseesta teki, hävittäisin, totta mari, koko heidän sukunsa; mutta nyt, luulen, nauran minä hänelle, sillä hän on tietysti tehnyt sen sulasta yksinkertaisuudesta. Eikö tämä ole lysti juttu, Pedro?
Pedro. Ompa kyllä lystillinen. Minä voin vakuuttaa herralle, että vaikka köyhä ja hädänalainen itsekin olen, niin ennen, kun sattumuksesta sain lahjaksi neljä killinkiä, olin jo tarjota ne herrasväelle sulasta sääliväisyydestä. Se on tosiaan kummallista, että herra ja rouva irvii vihasta kun Jumalan lapset tarjoovat teille apua.