Don Ranudo. Hänen puheensa miellyttää minua, sillä hän puhuu innostuksesta, vaikka tosin ei ole mitään ansiota herrasväkensä polttamisessa.
Pedro. Niin, mutta herran ja rouvan tuhka, jos se sitten olisi voinut puhua, olisi kiittänyt minua, sillä se kuolema olisi ollut urhoollinen ja ihmiset olisivat sanoneet: He elivät urhoollisesti ja kuolivat urhoollisesti. Kunniantunto on kalliin aarre maailmassa; kun sitä ei ole, mitä auttaa rikkaus ja varallisuus? Nyt puhun minä sydämeni pohjasta; kun toisin olen pakissut, olen minä laskenut pilaa vaan.
Don Ranudo. Minä kyllä tiedän, että ainoasti meidän huviksemme olet toisin puhunut.
Pedro. Aivan niin! mutta hovinarri saattaa myöskin väliin puhua totta, ja minä, kun olen herran ja rouvan puolesta, puhun aina totuutta.
Don Ranudo (pistää kätensä lakkariin). Kas tässä, Pedro saat kultarahan sanoistasi; vaan se on tosi, minulla ei taida olla käsillä niin paljon rahaa; mutta sinä saat kyllä kultarahasi, Pedro, ja enemmänkin.
Pedro (hiljaan). Herralla ei taida olla housuja jalassa, muuten olisin minä kohta saanut sen.
Don Ranudo. Ellet sinä rahaa saa, niin saat jotakin parempaa.
Pedro. Mitä, herra?
Don Ranudo. Minä, näet, laitan niin, että kun elämäkertomuksemme kirjoitetaan, jonka uskon erään meidän turvanalaisen kohta tekevän, niin mainitaan sinäkin kiitoksella.
Pedro. Herra hallitkoon! mikäs on silloin hätänä? Mutta tuolla näen minä prinssin tulevan.