Gusman. Oi, kun en osaa puhua Aethiopian kieltä! Minä tahtoisin kysyä paljon asioita, sillä minä olen kuullut paljon puhuttavan siitä maakunnasta, semminkin Punaisesta merestä ja tuosta suuresta Seine virrasta, joka sen läpi juoksee, ja jossa on kultahietaa.
Don Ranudo. Sinä narri! Seine virtahan on Ranskassa.
Gusman. Antakaa anteeksi, herra! Mutta minä olen nähnyt präntättynä eräässä murhenäytelmässä: scena on Mohrien maassa. Vaan tuossapa on prinssi. Oi, herra, hän vastaa nimeänsä; hänen kasvonsa on minussa jo vaikuttanut sen, että tuskin voin seisoa jaloillani enää. Salliiko kunnianne, herra, että menette häntä vastaanottamaan?
Don Ranudo. Sallii kyllä; mutta hän onkin ainoa alamainen, jolle sen voin tehdä.
Pedro. Saapa panna lasisilmät nenällensä nyt.
Gusman. Samaa minäkin. Nyt toivon herrasväen kostavan oikeuden palvelialle äskeistä hävyttömyyttä.
Don Ranudo. Tuota on nyt liian alhaista muistaa.
Gusman. Minä kumminkin kadotin sen vähän mikä minulla oli. Minä totta mari rukoilen, että hänen Aethiopillinen korkeutensa antaa hirttää kaupungin voudin, pormestarin ja neuvosmiehet, elleivät laita kalujani takasin.
Don Ranudo. Sinä kyllä saat palkinnon kaluistasi puhumatta siitä prinssille.
Gusman. Mutta, armollinen herra…!