Pedro. Sallikaa anteeksi, madame, mutta teidän naurunne ei kuulu somalta.
Isabella. Kiitoksia, Pedro, muistutuksestasi. Ha, ha, ha!
Pedro. Oi, olkaa nauramatta, madame; te saatatte menettää hyvän maineenne, jos joku sattuisi teitä kuulemaan.
Isabella. Odota vähän, minulla on sinulle jotakin sanomista: Kun sinulla on niin hyvä ymmärrys ja hyviä luonnon lahjoja, miten sinä voit olla toisen palkollinen? Kelpaisit sinä paremmaksikin.
Pedro. Minä en ole lukenut, madame! Muuten saan kiittää vanhempiani hyvästä kasvatuksesta. Luonto on myös ollut hyvän-suopa minulle; minä valehtelesin jos toisin sanoisin. Mutta, madame, tiedättekö te minulle parempaa tilaa?
Isabella. Tiedän mar'! sinua parempaa ei löydy almanakkoja kirjoittamaan; se on ammatti, joka kunnollisesti elättää miehensä.
Pedro. Mutta minä olen kuullut, että almanakkojen kirjottajain tulee osata valehdella aika tavalla.
Isabella. Ja minäpä en tunne ketään, joka siinä voittaisi sinua. Jos olisit sanonut herrasväkesi nyt istuvan kotonansa syöden hernelientä, niinkuin tekevät, ja että sinä olet ruuan kerjuulla ulkona, etkä ollenkaan sokeriherkkujen ostossa, niin en olisi neuvonut sinulle tuota ammattia.
Pedro. Totta puhuen, madame! minä kaikin tavoin tahdon salata herrasväkeni hätää ja kurjuutta, niin paljon kun mahdollista on; mutta nyt on tämä leipäpala saanut kaikki ilmiöön.
Isabella. Ei, Pedro! Sinun vaatepukusi etukynnessä ilmoittaa varsin hyvin millä kannalla herrasväkesi asiat ovat.