Pedro. Minä pelkään, että heidän omat vaatteensa sen vielä paremmin ilmoittaa. Herrani tosin vielä käy sametti-takissa, mutta muu puku siihen ei vastaa. Rouva leikkaa vaatteiden takapuolesta tilkkuja, paikatakseen niillä etupuolta; josta syystäkin hän seuroissa ei mielellään näytä selkäpuoltaan. Poislähtiessään kulkee hän selkä edellä, kumminkaan ei nöyryydestä, niinkuin muutamat tekevät lähtiessä niiden tyköä, joita kunnioittavat, mutta pelkästä suurellisuudesta, jott'ei kukaan saisi nähdä selälle maalattua kurjuutta; ja kun hänen joskus täytyy kääntyä, pitää minun tahi kamaripiian olla hänelle takapuolena.
Isabella. Ja kaikesta tästä hädästä voisivat he päästä, jos tahtoisivat vähänkään luopua ylöllisestä ylpeydestään ja antaa tyttärensä Gontsalolle, joka suuresti häntä rakastaa.
Pedro. Niin! He ovat usein pilkalla puhuneet tästä asiasta; mutta ehkä nyt, kun hätänsä on joutunut korkeimmilleen, he suostuisivat siihen, jos te, madame, itse menisitte heille sitä esittämään. Mutta tuolla tulee kamaripiika; paras on että keskustelette hänen kanssansa, sillä hän on sukkelan viekas piika.
Kolmas kohtaus.
Leonora. Pedro. Isabella.
Leonora. Sinä riivattn veitikka, sinä leipävaras! Veit leipäni, joka makasi takalla.
Pedro. Minkä leivän?
Leonora. Kas nyt kuinka pyhä hän toki on olevinaan! Pian! anna tänne leipäni, mulla ei ole tänään mitään muuta syömistä.
Pedro. Ole vaiti! Mieti mitä teet ennenkun nimität rehellisen miehen leipävarkaaksi.
Leonora. Pian tänne leipä!