(Herman istuutuu ja antaa muiden seisoa.)
I ASIANAJAJA. Molemmat meidän päämiehemme ovat naapureita, mutta juokseva vesi, jota joeksi kutsutaan, erottaa heidän maansa toisistaan. Nyt tapahtui kolme vuotta sitten, että vesi lohkaisi ison maapalan minun päämieheni maasta ja kuljetti sen vastapuoleni pelloille. Saako hän sen nyt omistaa, ei suinkaan? Sanotaanhan: nemo alterius damno debet locupletari. Tällä tavallahan hänen päämiehensä hyötyisi minun päämieheni vahingoksi, ja se sotii selvästi vastoin aequitatem naturalem. Herra pormestari, eikö asia ole niin?
HERMAN. On kyllä, väärinhän on vaatia sellaista. Olette oikeassa, herra!
II ASIANAJAJA. Mutta sanoohan Justinianus nimenomaan libro secundo
Institutionum, titulo primo, de Alluvione…
HERMAN. Mitä helkkaria minä välitän Justinianuksesta tai Aleksanteri suuresta, nehän elivät monta tuhatta vuotta ennen kuin Hampuri rakennettiin, kuinka he voisivat tuomita asioissa, joita ei heidän aikanaan vielä ollut tapahtunutkaan?
II ASIANAJAJA. Minä toivon kuitenkin, ettei teidän jalosukuisuutenne hylkää lakeja, joita koko Saksanmaa noudattaa.
HERMAN. En minä sitä tarkoittanut, te käsititte minut väärin, minä tarkoitin… (Hän yskii väliin.) Olkaa hyvä, esittäkää edelleen asiaanne.
II ASIANAJAJA. Näin kuuluvat Justinianuksen sanat: quod per alluvionem agro tuo flumen adjecit, jure gentium tibi adquiritur.
HERMAN. Herra asianajaja. Te puhutte niin perhanan nopeasti, sanokaa se hiukan selvemmin.
(Asianajaja sanoo toistamiseen ja hitaasti.)