HERMAN. Oh, herra, te äännätte latinaa niin perhanan hassusti, puhukaa äidinkieltänne, sillä tulette paremmin toimeen. En sano tätä sen tähden, että olisin latinan vihaaja, sillä minä puhun toisinaan tuntikausia latinaa palvelijani kanssa. Eikös ole totta, Henrik?
HENRIK. On vallan ihmeellistä kuulla herran puhuvan latinaa, sillä minä vannon, että kyynelet vuotavat silmistäni, kun sitä ajattelen. On ihan kuin kuulisi herneiden kiehuvan padassa, niin nopeasti kierivät sanat hänen suustaan. Lempo sen tietäköön, kuinka ihminen voi puhua niin nopeasti. Mutta mitäs ei tee pitkä harjoitus.
II ASIANAJAJA. Jalosukuinen herra pormestari! Justinianus sanoo näin: Minkä virta lohkaisee toisen pellosta ja heittää sinun maallesi, olkoon sinun omasi.
HERMAN. Niin, minun ymmärtääkseni Justinianus on oikeassa, sillä hän oli kunnon mies, ja minä kunnioitan häntä niin suuresti, etten tahdo kumota hänen tuomiotansa.
I ASIANAJAJA. Mutta, herra pormestari! Minun vastapuoleni lukee lakia niinkuin piru raamattua. Hän unohtaa sen, mikä heti seuraa: per alluvionem autem videtur id adjici, quod ita paulatim adjicitur, ut intelligi non possit, quantum quoquo temporis momento adjicitur.
HERMAN. Anteeksi, hyvät herrat, minun täytyy mennä raastupaan, kello löi jo puoli viisi. Henrik, koeta käytävässä sovittaa asia heidän välillään.
I ASIANAJAJA. Oi, herra pormestari! Lausukaa edes yhdellä sanalla mielipiteenne!
HERMAN. Herrat, te olette molemmat oikeassa, kumpikin tavallanne.
II ASIANAJAJA. Kuinka me molemmat voisimme olla oikeassa? Minä olen sitä mieltä, että koska minä olen oikeassa, niin vastapuoleni on väärässä. Justinianuksen laki on nimenomaan minun puolellani.
HERMAN. Suokaa anteeksi, minun täytyy heti mennä raastupaan.