HENRIK. Siellä on kokonainen rykmentti merimiehiä oven takana, ja ne huutavat: Jollei meille anneta oikeutta, niin me lyömme kaikki pormestarin ikkunat säpäleiksi. Yksi niistä heitti minua kivellä selkään, voi, voi, voi.
HERMAN (kömpii taas pöydän alle). Henrik, pyydä rouva pormestarinnaa tulemaan ulos ja pitämään niitä komennossa; ehkä ne pitävät naishenkilöä kunniassa.
HENRIK. Niin, niin, saattepa nähdä, että laivamiehet osaavat pitää naista kunniassa; jos pormestarinna menee ulos, niin ne luultavasti vievät hänet väkisin, ja sitten on viimeinen villitys pahin.
HERMAN. Mitä vielä! Sehän on vanha vaimo.
HENRIK. Ei ne merimiehet sillä niin suuresti väliä pidä; minä ainakaan en uskaltaisi sillä tavoin lähettää vaimoani. Siellä kolkuttaa taas joku: avaanko minä?
HERMAN. Älä, älä, minä pelkään, että ne merimiehet tulevat. Ah, jospa olisin jo haudassa. Henrik, juokse kuuntelemaan ovelta, kuka siellä on.
HENRIK. Kas niin, ne tulevat kuin tulevatkin ilman muuta sisään, siellä on kaksi raatiherraa.
NELJÄS KOHTAUS.
ABRAHAMS. Eikö pormestari ole kotona?
HENRIK. Kyllä, hän istuu varmaan tuolla pöydän alla.