HERMAN. Etkö voi auttaa minua tästä pulasta, lurjus? Laita asiani reilaan heti paikalla tai muuten sinun käy huonosti!
HENRIK. Sepä kummallista, että herra pyytää minulta semmoista, vaikka itse on niin viisas mies, ja on pelkän viisautensa vuoksi valittu tähän korkeaan virkaan.
HERMAN. Vai alat sinä vielä tehdä minusta pilkkaa?
(Ottaa tuolin ja aikoo sillä lyödä häntä.
Henrik livahtaa tiehensä.)
HERMAN (Istuu käsi leuan alla ja mietiskelee kauan. Hypähtää kiihtyneenä ylös ja sanoo:) Eikö siellä joku kolkuttanut? (Hiipii hiljaa ovelle, mutta ei näe ketään. Istuutuu taas ja mietiskelee, purskahtaa itkuun ja pyyhkii silmiään paperiliuskoilla; kiihtyneenä hypähtää taas ylös, ikäänkuin raivoissaan, ja huutaa:) Kokonainen kantamus syndikuksen esityksiä! Hattumaakariammattivanhimman käynti! Ammattivanhimman vastapuoli! Kaksikymmentä pykälää pitkä valituskirjelmä! Merimiesten mellakka! Vieras presidentti! Raadin haaste! Uhkaukset! Eiköhän täällä ole minkäänlaista nuoraa saatavissa? Tuolla uunin takanahan on yksi. (Ottaa nuoran ja laittaa sen kuntoon.) Minulle on ennustettu, että minut poliittisten harrastusteni vuoksi kohotetaan korkealle. Se ennustus käy toteen, jos nuora vain kestää. Tulkoon siis raati kaikkine uhkauksineen, minä vihellän niille, kunhan olen kuollut. Yhden asian kuitenkin haluaisin, nimittäin nähdä tuon "Poliittisen lipeäkalan" kirjoittajan riippuvan vieressäni kaikki kuusitoista valtiotilastollista tutkimusta ja kaikki poliittiset iltapakinat kaulaan ripustettuina. (Ottaa kirjan pöydältä ja repii sen palasiksi.) Nyt sinä kanalja et enää viettele ketään rehellistä kannunvalajaa kiusaukseen. Niin, se minua kuitenkin hiukan lohduttaa, ennenkuin kuolen. Nyt etsin itselleni naulan, johon rupean riippumaan. Onpa kuoltuani aika merkillistä kuulla sanottavan: Ei kukaan Hampurin pormestareista ole ollut toimessaan niin valpas kuin Herman von Bremenfeld, joka ei koko pormestaruutensa aikana ummistanut silmäänsä?
SEITSEMÄS KOHTAUS.
ANTONIUS. Hei, hei, mitä hittoa te täällä puuhaatte?
HERMAN. En minä aio puuhata mitään, vaan päästäkseni puuhaamasta minä aion hirttäytyä. Jos suvaitsette tehdä seuraa minulle, niin se minua suuresti ilahduttaa.
ANTONIUS. Ei tee mieleni, pahus vieköön; mutta mikä saattaa teidät niin mielettömään tekoon?
HERMAN. Kuulkaa, Anttoni! Ei maksa vaivaa teidän siinä puhua. Minä aion hirttäytyä; ellei se tapahdu tänään, niin se tapahtuu huomenna. Ennen kuolemaani pyytäisin teiltä vain, että veisitte kunnioittavat terveiseni rouva pormestarinnalle ja ryökkynälle ja käskisitte heitä teettämään minulle tällaisen hautakirjoituksen: