"Ja ettei katumus jäisi hedelmättömäksi, täytyy minun sanoa, minkä hyvityksen te vielä voitte suorittaa."
"Hyvityksen? Kelle? Kenties Katrille? Hän on jo poissa."
"Teidän kummankin lapselle."
"Pojalle, Florianille? Hän ei todellakaan tee mitään hyvää. Se maankiertäjä maksaa jo minulle paljon. Viime syksynä minä tahdoin pitää hänet täällä myllyllä, mutta jäikö hän? Kyllä, jos minä olisin ottanut hänen kaupunkilaishempukkansa ja tämän lapsen kaupantekiäisiksi, koko kevytmielisen seuran — sitä hänen on turha odottaa."
"Mutta sehän olisi oikea keino maankiertäjän vakaannuttamiseksi, siten hänestä saadaan kunniallinen mies. Enkä olisi luullut, että teillä, Herlinger, olisi mitään sitä vastaan, teillä, joka olette kokenut samaa kohtelua."
"Älkää pahastuko teidän arvoisuutenne, mutta tämä on aivan toinen suhta. Minulla oli laillinen isä, eikä hän siitä päässyt. Mutta tässä riippuu kaikki minun hyvästä tahdostani, minä voin asettaa vaatimukseni ja sanoa: sillä ehdolla minä olen isäsi, muuten en! Ei teidän arvoisuutenne saa siitä mitään kiitosta, jos puhutte tuon kulkurin eduksi."
"En sitä kiitoksen vuoksi tee, vaan teidän tähtenne, Herlinger, ettei tämä rikos jäisi omantuntonne painoksi. Ei siis mitään mutkia. Poikaanne teidän ei tarvitse minulle halventaa, sillä minä kyllä osaan hoitaa rupisiakin lampaita. Jos minä nyt kadotan teidät ja saan sitte uudesta mylläristä uuden, niin onhan tuleva hävinneen korvannut."
"Hihihi … niinpä se olisi!"
"Kun en tällä tavalla joudu tappiolle, en sitä voi suorastaan voitoksikaan sanoa, ja siksi te, mylläri, ette saa luulla, että minä sitä haen. En kysy sitäkään, mitä tekemään maallinen laki teidät voi pakottaa ja mitä ei. En kysy sitäkään, eikö kansan vuoksi olisi parasta, että te hävittäisitte antamanne huonon esimerkin ja pakottaisitte kaikki juorut vaikenemaan. Mihin laki voi teidät pakottaa ja mitä rahvas haastaa, siitä minun ei tarvitse huolia. Mutta minun on ajateltava sitä, voitteko te vastata Jumalalle. Poikanne on kevytmielinen, siveetön … paha kyllä, mutta siinä on syy lisää pitää hänestä huolta eikä jättää häntä kokonaan hylyksi. Te, Herlinger, tunnette sellaisen lapsen aseman, joka ei ole saanut vanhemman rakkautta, te tiedätte, ettei sillä harhapolkuja tuketa, jos ajetaan lietsuun tyttö, johon kevytmielinen nuorukainen on kiintynyt, — ja siitä ette tahdo säästää omaa lastanne? Teidän poikannekaan ei voi elämän iskuja välttää, ja mitä hänestä lopultakin tulee, kun hänellä ei ole sitäkään tukikohtaa, joka teillä, Herlinger, on aina ollut, kotia nimittäin? Ajatelkaa, mylläri, te voitte tulla poikanne pelastajaksi tahi turmelijaksi; te voitte saattaa hänet joko siunaamaan tahi kiroomaan itseänne, ja on aivan omassa vallassanne, minkä tiedon viette muassanne hautaan."
Sairaan laihat kädet hapuilivat rauhatonna sängyn peitteellä. Sitten ne ottivat hien kostuttaman sinisen nenäliinan kätköstään ja veivät sen nopeasti sairaan kasvoille. Kun Herlinger oli erityisellä painolla käyttänyt nenäliinaansa, kääri hän sen kokoon ja kätki jälleen patjan alle sekä sanoi sitten lyhyesti: "No, minun pitää siis sille retkulle testamentata nimeni ja myllyni. Mutta se tulee voimaan vasta minun kuoltuani. Niin kauan kuin elän, olen minä täällä isäntänä, eikä tänne saa kukaan minun luvattani asettua."