"Kas, taasen sängyssä? Hm, hm", mutisi vanhus rykäisten.
"Niin, tänä päivänä teillä ei ole täällä työtä, jos olette koulumestari."
"Olen kyllä; ja te kai olette se uusi? Jahah." Hän tarttui jälleen oven ripaan. "Hm, hm, mutta kun aina sattuu näin, kun ei eilen tehty mitään, tänään ei tehdä mitään eikä huomenna mitään … hm, hm … ei hän koskaan pääse toisten tasalle … hm … ja jos hän jää jäljelle, pitää isä sitä minun vikanani … hm, hm … ja palkkani saan almuna, niin totta kuin yksi muna on toisensa näköinen. Hm!"
Hän meni ja sulki nuristen oven.
Koulumestarin mentyä tuli isäntä katsomaan ja sitten vanha Seferl kantaen iltaruokaa. Vihdoin oli pienessä huoneessa jälleen hiljaista ja pimeäkin saapui vähitellen.
"Burgerl", sanoi Magdaleena, "eihän sinua häiritse, jos minä sytytän tulen? Ja lainaathan sinä minulle kirjotustarpeitasi sekä lahjotat arkin paperia?"
"Ei valo tee minulle pahaa", vastasi Burgerl, "kirjotusneuvojani saat käyttää, ja ota paperia niin paljon kuin tahdot."
"Minun täytyy kirjottaa kotiin, että omaiseni tietävät, mihin olen joutunut. Isä luulee aivan varmaan, että olen Wienissä; hän kummastuu saadessaan kirjeen aivan oudosta paikasta."
Kun Magdaleena oli järjestänyt kaikki kirjotustarpeet eteensä, hän istahti lekottavan kynttilän ääreen ja mietti. Nyt oli hänen kirjotettava ensimäinen itsenäinen kirje elämässään. Koulussa oli kyllä äidinkielen harjotuksissa kokoonpantu "kirjeitä", mutta silloin oli hänellä aina ollut kirja tahi opettaja apuna.
Nyt hänen piti omin päin päästä selville, mitä hän kirjottaa — siinä oli "aine" — kuinka hän sen oikein esittää — siinä oli "kirjotustapa" — kuinka joka sana tavataan — se oli "ainekirjotusta" — ja minkä muotoiseksi kukin kirjain on tehtävä — "kaunokirjotusta". Niin, hyvähän on että on oppinut jotakin, mutta eipä olisi uskonut, että yhden kirjeen laatimisessa on niin monta mutkaa.